Kahilanniemen kiistassa löytyi ratkaisu

LAPPEENRANTA. Viipurin Golf operoi kenttää tulevalla kaudella yksin. Golden Swingin Jukka Suninen toivoo, että kentälle löydetään järkevä toimintamalli.

Kalle Sipiläinen

Kahilanniemen golfkentän pyörittämisestä on hierottu sopimus aivan pelikauden kynnyksellä.

Viipurin Golf ottaa kentän operoinnin yksin harteilleen Golden Swing Lappeenranta Oy:lta alkavaksi kaudeksi eli lokakuun loppuun asti.

Tämä tarkoittaa caddiemaster-palveluja sekä vesirangen, harjoitusalueen ja kentän ylläpitoa.

— Tällainen toimintamalli on nyt luotu, ja molemmat osapuolet ovat oikein tyytyväisiä, kertoo Viipurin Golfin toimitusjohtaja Terhi Salminen.

— Nyt käynnistetään kovalla vauhdilla kautta ja ruvetaan pelaamaan.

 

Yhdeksänrataisen kaupunkikentän toiminnoista taitettiin peistä pitkin talvea.

Osana monimutkaista vyyhteä Golden Swing irtisanoi helmikuussa yhteistyösopimuksen Viipurin Golfin kanssa sopimusrikkomuksiin vedoten. Viipurin Golf kiisti rikkomukset.

Tästä huolimatta konsensus löytyi Salmisen mukaan yllättävän mutkattomasti eikä jatkotoimia tarvittu.

— Molemmilla osapuolilla tuntui olevan tahto saada tämä homma reilaan.

 

Golden Swingin toimitusjohtajalla Jukka Sunisella on sopimuksen syntymisestä hieman erilainen käsitys. Hänen mukaansa yhden pelikauden kattava sopimus saatiin aikaiseksi ”hirveän vääntämisen jälkeen”.

— Toivottavasti sen ajan kuluessa löytyy Kahilanniemeen järkevä toimintamalli. Siinä mielessä tämä on hyvä, että kausi on ovella ja saadaan hommat toimimaan, Suninen toteaa.

Hän antaa ymmärtää, että Kahilanniemeen liittyvät muut tausta-asiat hiertävät edelleen kivenä kengässä.

Aikaisempiin sopimuksiin Viipurin Golf ei Sunisen mukaan halunnut koskea mitenkään. Nyt solmittu viiden kuukauden sopimuskin on vain välietappi.

 

Golden Swing Lappeenranta Oy:n tulevien vuosien roolista Kahilanniemessä ei tunnu tietävän tarkasti vielä kukaan. Golden Swingillä on kentällä kiinteää omaisuutta ja kentän vieressä sinne valmistunut iso, tuhannen neliön rakennus.

— Tavoitteena on, että yksi ja ainut toimija pyörittäisi koko kokonaisuutta, sanoo Terhi Salminen tarkoittaen Kahilanniemen lisäksi Viipurin Golfin pääkentän toimintoja Tuosassa.

Kahilanniemen golfpalveluiden tuottamisesta Golden Swingillä ja Viipurin Golfilla on kymmenvuotinen sopimus. Sopimus ulottuu vuoteen 2019, mutta yritetäänkö se purkaa jo aiemmin?

— Mikäli pääsemme hyvään toimintamalliin ja ratkaisuun, joka on taloudellisestikin järkevä, niin kaikki on mahdollista, Salminen kertoo.

 

Alkavalla kaudella Kahilanniemen ajanvaraus hoidetaan vielä toukokuussa sähköisesti. Ajan kentälle saa myös soittamalla Viipurin Golfin pääkentän eli Etelä-Saimaa Golf -kentän caddiemasterille.

— Kun sesonki alkaa, sitten Kahilanniemessäkin on normaalit caddiemaster-palvelut ja oikea ihminen palvelemassa asiakkaita, kertoo Salminen.

 

Hässäkkä ei sotkenut kauteen valmistautumista

LAPPEENRANTA. Viipurin Golfin toimitusjohtajan Terhi Salmisen mukaan Kahilanniemen kiista ei erityisemmin sotkenut alkavaan pelikauteen valmistautumista.

— Vesirangen Kahilanniemessä olisi voinut ehkä avata viikkoa aikaisemmin, jos tätä hässäkkää ei olisi ollut. Muuten toimintaa on suunniteltu koko ajan ja valmistauduttu kauden alkuun, hän kertoo.

Viipurin Golf suunnittelee, että perjantaisin Kahilanniemessä aloiteltaisiin pay and play -toimintaa.

Formaatissa golfia pääsee kokeilemaan kokeneempien pelaajien seurassa ilman lajin ”ajokorttia” eli green cardia. Sen toivotaan madaltavan kynnystä tulla lajin pariin.

— Myös juniori- ja opetustoiminta kaiken kaikkiaan aktivoituu nyt Kahilanniemessä.

— Muuten kaikki samat palvelut säilyvät. Molemmilla kentillä toimitaan ihan yhtä aktiivisesti.

Vallitseva taloustilanne näkyy myös golfkentillä. Salmisen mukaan Viipurin Golf on joutunut viilaamaan hieman budjettiaan tuotto-odotusten ja tuloksen pohjalta.

— Vaikka suhdanteet ovat mitä ovat, tuleva kausi näyttää kyllä vilkkaalta. Meille tulee paljon vierailevia ryhmiä. On tapahtumia ja kilpailuja.

Golfkausi on alkamassa myös Etelä-Karjalan muilla kentillä.

Holiday Club Saimaan kentällä Rauhassa on voinut pelata tällä viikolla talvigriineillä. Kesägriinit on tarkoitus ottaa käyttöön ensi viikolla.

Imatran golfkentällä Immalanjärven rannalla on tehty viimeisiä viimeistelyjä. Kenttä on määrä avata perjantaina, mutta vesisateet saattavat siirtää suunnitelmia.

Kirjoittaja:
Kalle Sipiläinen