Kotiteollisuus paljaana

Yhtye. Ajatus valokuvakirjan julkaisemisesta lähti alastonkuvista, Kotiteollisuuden luottovalokuvaaja Mika Vuoto kertoo.

Maaria Drake

Kotiteollisuus paljastaa kaiken. Eilen julkaistussa valokuvapainotteisessa kirjassa Kotiteollisuus munasillaan ja muutenkin (Johnny Kniga 2015) pääsee tutustumaan niin bändin historiaan, levyjen tekoprosesseihin kuin Jouni Hynysen, Janne Hongiston ja Jari Sinkkosen sukukalleuksiinkin.

Kirjassa on kattava kirjo kuvia bändistä kymmenen vuoden ajalta, vuosilta 2003—2014. Alkuaikojen kuvissa nähdään esimerkiksi aivan siloposkinen Hynynen, kun taas viime vuonna otetuissa kuvissa kolmikosta on kasvanut nelikko Miitri Aaltosen liityttyä remmiin.

Teksti on bändin laulaja-kitaristin Hynysen kynästä. Naku- ja muutkin kuvat on ottanut Kotiteollisuuden luottokuvaaja Mika Vuoto.

Vuoto on kuvannut bändien promokuvia esimerkiksi Spinefarm-levymerkille. Hän kuvaa enimmäkseen filmikameralla. Arkistoihin jää lukematon määrä hyvää, julkaisematonta materiaalia. Niin myös Kotiteollisuuden kohdalla.

— Se harmittaa. Nyt oli hyvä sauma saada matskua esille. Bändi on sen verran iso, että jengiä varmasti kiinnostaa, Vuoto uskoo.

 

Kuvien takana on aina tarinoita. Vuoto halusi tuoda Kotiteollisuudesta yleensä vähemmän näkyvän puolen esille. Eikä hän tällä tarkoita niitä paria mukana olevaa nakukuvaa, vaan työskentelyä hauskojen, hyväntuulisten miesten kanssa.

— Jätkillä on loputon huumorintaju. He ymmärtävät, että kuvaukset ovat osa heidän työtään.

Alusta asti jutut ovat menneet bändin kanssa hyvin yksiin.

— Kai olen tarpeeksi urvelo porukkaan, Vuoto naurahtaa.

Hän kertoo yhdestä ikimuistoisesta kuvaustuokioista. Se oli Helvetistä itään -levyn (2003) kansikuvaus, joka tehtiin puolivahingossa Tavastian-keikalla. Vuoton ei ollut tarkoitus kuvata, vaan kamera oli huvin vuoksi mukana.

— Lähdimme Akin (Scharin, Kotiteollisuuden levynkansien graafikko) kanssa ottamaan kaljaa, ja olimme molemmat huomattavasti enemmän humalassa kuin bändin pojat. Jollain ilveellä saatiin kuva otettua takahuoneessa, ja siitä tulikin sitten levynkansikuva.

 

Entäs sitten ne alastonkuvat?

Ne on otettu vuonna 2007 Murheen mailla -kokoelmalevyn kansien valokuvaussessiossa. Kuvat eivät levy-yhtiölle kelvanneet, mistä suivaantuneena bändi suunnitteli yhtiölle kertomatta sisällyttävänsä yhden kuvista pahvikannen booklet-taskun sisäpuolelle. Ei mennyt läpi: painossa kieltäydyttiin painamasta moista rivoutta.

Kuvaushetki on Vuoton muistoissa hulvaton — eikä alkoholilla ollut tällä kertaa osuutta asiaan.

— Ei jätkiä tarvinnut houkutella, että ottakaa vaatteet pois. Yhtäkkiä ne vain olivat alasti sohvalla.

Kuvista tuli Vuoton ja bändin mielestä niin hyviä ja mielenkiintoisia, että ne haluttiin näytille. Ajatus Munasillaan ja muutenkin -kirjasta lähti nimenomaan näistä kuvista.

— Jos tähän kirjaan ei olisi saatu lupaa laittaa niitä kuvia, koko kirjaa ei olisi edes tehty.

 

Uusi levy ensi viikolla

Kotiteollisuuden Jouni Hynynen, kerro Kotiteollisuus munasillaan ja muutenkin -kirjan synnystä.

— Vuoto halusi julkaista meistä ottamansa kuvat. Raukka luulee tienaavansa kirjalla. Lupasin kirjoittaa tekstit kuvien tueksi, mutta sitä tuli lopulta paljon enemmän kuin ajattelin. Paljon mielenkiintoisia tarinoita siellä seassa on.

 

Millainen tyyppi Mika Vuoto on?

— Rento jätkähän se on, ainakin siviilissä. Kuvaajana mies on erittäin tarkka ja pedantti. Ei ota turhia kuvia, vaan asettelee meitä tarkasti ja iskee. Meillä on ollut muitakin kuvaajia, jotka saattavat ottaa session aikana tuhansia kuvia, mutta Vuoto ottaa vain kymmeniä, käsittelee ne ja laittaa eteenpäin sellaisina, ettei niihin tarvitse enää puuttua.

 

Uusi levynne Kruuna/klaava ilmestyy 10. huhtikuuta, mitkä ovat fiilikset siitä?

— Ennakkoon levyn kuulleet ovat sitä mieltä, että se on mielenkiintoisinta Kotiteollisuutta aikoihin, ellei koskaan. Pitkään sitä valmisteltiin, pitkälle toista vuotta, ja pirun tyytyväisiä olemme. | Maaria Drake

 

Kotiteollisuus Lappeenrannan Old Cockissa lauantaina 11.4.

Kirjoittaja:
Maaria Drake