Lappeenrannan tenniksellä nousukausi

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Tennisseuran toiminta on monipuolistunut sen jälkeen, kun tennishalli valmistui Huhtiniemeen syyskuussa vuonna 2013.

Anssi Silvennoinen

Roni Hietaranta on kehittynyt tenniksessä vielä vauhdikkaammin kuin lajin olosuhteet Lappeenrannassa. Tuore 14-vuotiaiden nelinpelin SM-kultamitalisti ja kaksinpelin SM-pronssimitalisti ehti pelata harrastuksensa alkutaipaleella myös Linnoituksen urheilutalolla, jossa tennistoiminta päättyi kaksi vuotta sitten.

-Siellä oli ehkä paikat vähän homeessa, ja halli oli aika kylmä ja ahdas. Tässä taas ei ole mitään valittamista, kun on kaksi kenttää ja halli on muutenkin hieno, Hietaranta toteaa puolitoista vuotta vanhassa Huhtiniemen tennishallissa.

Viime syksystä lähtien Hietarannan harjoittelun pääpaino on ollut Pajulahden urheiluopistolla tenniksen nuorten maajoukkuevalmentaja Erik Hakkaraisen alaisuudessa. Lappeenrannan Tennisseuran juniori on ikäluokkansa Suomen rankingissa toisena.

-Tavoitteeni on ollut saada Pajulahdesta vielä enemmän ja parempaa treeniä. Siellä on myös Lappeenrantaa enemmän pelaajia, joiden kanssa pystyy treenaamaan hyvin.

 

UUSI HALLI herätti LTS:n junioritoiminnan kasvuun. Viime viikonlopun juniorien SM-kisoista seura sai viisi mitalia, kun Laura Hietaranta voitti 12-vuotiaissa kaksinpelin SM-hopeaa ja sekanelinpelin SM-pronssia sekä Aada Inna 12-vuotiaiden nelinpelissä SM-pronssia.

-Viisi mitalia on hieno saavutus jo tässä vaiheessa, kertoo LTS:n päätoiminen valmentaja Ilkka Mäkelä, joka käy torstaisin valmentamassa Savitaipaleen Tennisseuran pelaajia.

LTS:llä on 60-70 junioripelaajaa, joille on tarjolla valmennusta kuutena päivänä viikossa. Mäkelä kokee, että kasvunvaraa on edelleen.

-Tavoite on sadan paremmalla puolella. Erityisesti valmentajia pitäisi saada lisää, jotta saisimme mukaan enemmän pelaajia.

 

LTS:n hallituksen jäsen Jukka Hämäläisen mukaan aika ennen Huhtiniemen uutta tennishallia oli harrastajille yhtä hyppimistä Linnoituksen urheilutalon, Etelä-Karjalan liikuntakeskuksen ja Kaukaan Lylyn hallin välillä.

-Uuden hallin ansiosta olemme pystyneet lisäämään harjoitusten määrää ja laatua. Pelaajien määrä ei ole lisääntynyt vain junioreissa, vaan myös aikuisissa, Hämäläinen toteaa.

Seuran jäsenmäärä on nyt noin 250, kun ennen hallin valmistumista se oli alle 200. Huhtiniemen hallin laajentaminen kolmannella kentällä on ollut keskustelunaihe sen rakentamisesta asti.

-Etenemme hyvin varovaisesti. Kuviot ovat hieman muuttuneet, kun esimerkiksi Huhtiniemen hotelli on jäissä. Seuratoiminnan talouden pitää olla kunnossa, se on kaiken lähtökohta. Tulevaisuus näyttää hyvältä, kun pidämme kasvun maltillisena ja hallittavana, Hämäläinen sanoo.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen