Kaisa Juntunen
Suomalaiset ovat vähentäneet tupakointiaan. Poikkeuksen tekevät kaakkoissuomalaiset, jotka käryttävät selvästi enemmän kuin maanmiehet ja -naiset muualla.
Lähes 30 prosenttia kaakkoissuomalaisista 15—64-vuotiaista tupakoi päivittäin. Koko maassa tupakka palaa päivittäin 15 prosentilla väestöstä.
Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) vuosittaisesta kyselytutkimuksesta.
— Halvemman tupakan hakeminen itärajan takaa on yleistä Etelä-Karjalassa. Voi olla, että muuta maata yleisemmän tupakoinnin taustalla yhtenä tekijänä on edullisemman itätupakan saatavuus, arvioi asiantuntija Hanna Ollila THL:sta.
Kodeissa käryttäminen ei sekään ole tavatonta Kaakkois-Suomessa. Peräti 27 prosenttia 15—24-vuotiaista on joutunut nuuhkimaan tupakansavuja kotonaan, kun muilla alueilla luku on 9—17 prosenttia. Myös muissa ikäluokissa kaakkoissuomalaiset ovat altistuneet enemmän tupakansavulle kotonaan.
— Yllättävää. Väestötasolla tupakansavulle altistuminen kotioloissa on kokonaisuudessaan jo aika harvinaista.
— Koska ilmiö on ylipäänsä harvinainen, alueelliset erot eivät välttämättä ole tilastollisesti merkitseviä esimerkiksi vastaajien pienestä määrästä johtuen, pohtii Ollila.
Nuoret ja nuoret aikuiset tuntevat itsensä Kaakkois-Suomessa huonokuntoisemmiksi kuin muualla päin maata. Oman terveydentilan arvioi hyväksi tai melko hyväksi 64 prosenttia kaakkoissuomalaisista 15—24-vuotiaista. Kaikkialla muualla yli 80 prosenttia saman ikäisistä kokee olevansa hyvässä kunnossa.
Nuoret kokevat itsensä myös selvästi stressaantuneemmaksi kuin muualla Suomessa, ja käyttävät enemmän särkylääkkeitä ja vitamiineja.
Sen sijaan 25—34-vuotiaat kaakkoissuomalaiset kokevat olevansa paremmassa kunnossa kuin saman ikäiset muualla Suomessa.
THL:n tutkija Anni Helldán kehoittaa suhtautumaan varauksella näihin nuoria aikuisia koskeviin ristiriitaisuuksiin. Etenkin 15—24 -vuotiaiden miesten osalta tutkimusotos on niin pieni, että se on vaivoin yleistettävissä koko ikäluokkaan.
Merkittävä terveysongelma suomalaisilla on edelleen ylipaino. Miehistä 60 prosenttia ja naisista 43 prosenttia on ylipainoisia.
Vapaa-ajan liikuntaa harrastetaan kuitenkin aiempaa enemmän.
— Valitettavaa on, että työmatkaliikunnassa ei näy samanlaista kehitystä, sanoo Helldán.
Pyöräilykypärän käyttö on yleistynyt. Ennen 2000-lukua kypärää käytti yksi kymmenestä, nyt neljä kymmenestä.
Suomalaisten ruokavalio on tutkimuksen mukaan muuttunut terveellisemmäksi. Suomalaiset syövät entistä enemmän tuoreita kasviksia ja käyttävät rasvatonta maitoa sekä kasvirasvoja.