Eksoten ensihoito saa sapiskaa hitaudesta

Ensihoito. Etelä-Karjalassa ambulanssi ei ehdi aina tavoiteajassa. Aluehallintovirasto vaatii selvitystä.

Anne Kotiharju

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) ambulanssit ehtivät hätätapausten luo liian hitaasti. Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Eksoten ensihoitopalvelun aikatavoitteet ja toteumat ovat oleellisesti valtakunnallista tasoa alhaisemmat. Lisäksi palvelutasopäätökseen kirjatut aikatavoitteet eivät ole toteutuneet ykkösriskialueella.

Ykkösriskialueella tarkoitetaan neliökilometriä, jolle tulee vähintään yksi hälytys vuorokaudessa.

Aluehallintovirasto pyytää selvitystä Eksoten hallitukselta.

Eksoten ensihoidon ylilääkärin Heimo Niemelän mukaan ongelmallisimpia alueita ovat Skinnarila, Lauritsala, Joutsenon keskusta ja Imatrankoski.

Kun kahdeksassa minuutissa pitäisi Eksoten tavoitteen mukaan saavuttaa 90 prosenttia väestöstä ykkösriskialueella, viime vuonna saavutettiin 77 prosenttia. Tilanne on huonontunut vuodesta 2013.

Ongelma helpottuu osittain sitten, kun saadaan uusia paloasemia lähemmäs riskialueita. Niemelä harmittelee, että nyt Lappeenrannan kaikki kolme ambulanssia sijaitsevat samalla Armilan paloasemalla.

-Skinnarilassa ja Lauritsalassa sijaitseviin ykkösriskiluokan alueisiin ei välttämättä ehdi kahdeksan minuutin sisällä hälytyksestä.

Joutsenossa tilanne on vielä huonompi. Joutsenossa sijaitsee paloaseman yhteydessä yksi ensihoitoyksikkö, mutta viime vuonna ambulanssi ajoi vain kahdeksasta aamulla 20 vaille kymmeneen illalla. Öisin Joutsenon tehtäviä hoidettiin Lappeenrannasta tai Imatralta käsin.

-Eli ykkösriskikohdetta ei tavoitettu alle kahdeksassa eikä usein alle 15 minuutissakaan.

Imatran ambulanssin asemapaikalta on yli kuusi kilometriä Imatrankosken ykkösriskialueelle, eikä tavoiteaika aina toteudu.

Länsialueelle lentokentän päähän valmistuu vuoden kuluttua uusi paloasema, mikä parantaa Skinnarilan suunnan tilannetta. Asemalle siirtyy myös ensihoitoyksikkö.

Sen sijaan itäsuunnan paloaseman suunnitelmat eivät ole täsmentyneet. Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen arvelee, että uusi itäalueen paloasema Lauritsalan suuntaan valmistuu 2020-luvulla.

-Joutsenon paloasemainvestointi kiilaa ilmeisesti tämän edelle. Paloasemalle sijoittuisi myös välittömässä valmiudessa oleva ambulanssi, joka tällä hetkellä päivystää lähellä olevassa omakotitalossa, kertoo Hokkanen.

Ensihoidon tehtävät ovat lisääntyneet Eksoten alueella. Viime vuonna tehtäviä oli 10 prosenttia edellisvuotta enemmän. Lappeenrannan alueella tehtävät lisääntyivät 19 prosenttia.

-Ikääntyvä väestö selittänee kasvua. Suurin osa hälytyksistä tulee yli 70-vuotiailta, kertoo Niemelä.

Ykkösriskialueiden yhteenlaskettu tehtävämäärä on Niemelän mukaan lisääntynyt 60 prosenttia eli 2 705:stä 4 342:een.

-Lisääntyneet tehtävämäärät lisäävät todennäköisyyttä sille, että samaan aikaan kaikki yksiköt ovat sidottuja kiireellisen tehtävän tullessa.

Ambulansseja on Eksoten alueella väestömäärään ja pinta-alaan suhteutettuna vähemmän kuin maassa keskimäärin. Lisäksi iso osa ambulansseista sijaitsee maaseutualueilla, joissa tehtäviä on vähiten.

Aluehallintoylilääkäri Minna Heleniuksen mukaan tavoitteena on saada koko maahan yhdenmukaiset saavutettavuusajat samantyyppisille riskialueille. Nopeasti saapuva ambulanssi parantaa potilaan selviytymismahdollisuuksia ja ennustetta.

-Hätätilapotilas pitäisi tavoittaa mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi elvytystilanteessa kyse voi olla minuuteista.

 

Aluehallintovirasto kysyy

Miksi Eksoten ensihoitopalvelun tavoittamisaikatavoitteet ja toteumat ovat oleellisesti valtakunnallista tasoa alhaisemmat?

Miksi Eksoten ensihoitopalvelun palvelutasopäätökseen kirjaamat tavoittamisaikatavoitteet eivät toteutuneet?

Mihin toimenpiteisiin sairaanhoitopiirinne on ryhtynyt edellä mainittujen seikkojen johdosta?

Miten sairaanhoitopiirinne varmistaa ensihoitopalvelun saatavuuden?

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintovirasto

 

12 ensihoitoyksikköä

Lappeenranta     3

Joutseno          1

Imatra                2

Parikkala           1

Rautjärvi           1

Ruokolahti       1

Savitaipale       1

Luumäki            1

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju