Teksti Mira Mannersola
Kuvat Turo Ulvinen | Lappeen seurakunta
Lappeen seurakunta luottaa satojen vuosien taakse ulottuviin juuriinsa. Kirkosta vieraantuminen on yleistynyt, mutta seurakunnassa ollaan silti pelottomia. Työntekijät uskovat kirkon säilyvän aikakaudelta toiselle, vaikka ajat joskus vaikuttavatkin vaikeilta.
— Kristityt löytävät aina toisensa, vaikka kirkkorakennus tuhoutuisikin. Uskovat haluavat pitää yhtä, ja se on katoamatonta, sanoo seurakuntapastori Anna Niemelä.
Seurakunta juhlii 600-vuotista historiaansa tänä kesänä.
Se on nähnyt useita aikakausia ja elämäntapoja. Nykyään seurakunnalla on tili sosiaalisessa mediassa, ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nettipapit vastaavat apua tarvitsevien viesteihin. Rippikouluissa käytetään tablettitietokoneita, ja kirkkoon tuodaan videotykkejä ja bändejä.
— Kirkossa on tietyt raamit, mutta asioita toteutetaan koko ajan uusin keinoin. Tätä työtä voi tehdä omalla tavallaan ja keksiä koko ajan uutta. Olemme muun muassa järjestäneet omia messuja nuoria aikuisia varten, sanoo nuorisotyönohjaaja Krista Ylä-Kotola.
Ylä-Kotola ja Niemelä löysivät seurakunnan aikoinaan rippikoulun kautta.
— Rippileirin jälkeen lähdin isoskoulutukseen ja löysin sieltä kodin. Seurakunnalla oli iltapäivisin ovet avoinna nuorille, ja minähän ihan asuin siellä, Ylä-Kotola sanoo.
Niemelä halusi rippikoulun jälkeen tietää uskon asioista lisää.
— Rippikoulussa ymmärsin, että nämähän ovat mielenkiintoisia asioita. Myöhemmin lähdin opiskelemaan teologiaa ja luulin, että saisin sitä kautta tietoa uskosta. Tosiasiassa aiheen pohtiminen on kaikista kiinnostavinta, Niemelä kertoo.
Rippikoululla on yleisesti ottaen hyvä maine, ja seurakunta tavoittaakin yhä valtaosan teini-ikäisistä. Osa ei avaa Raamattua enää ripille päästyään, osa taas jää pysyvästi mukaan seurakuntaelämään.
Seurakuntaneuvoston jäsen Ilpo Sientola sai innoituksensa verenperintönä. Hän kasvoi pienestä pitäen sisään seurakuntaelämään, sillä vanhemmat tekivät kirkon tutuksi myös lapselle.
Lappeen seurakunnan johtokuntaan Sientola valittiin ensimmäistä kertaa 17-vuotiaana.
— Vanhempani ja isovanhempani olivat mukana seurakunnan toiminnassa. Olen siis ollut lappeelainen syntymästäni saakka.
Erityisesti nuorten kanssa työskenteleville seurakuntatyö on hyvin arkista ja maanläheistä. Kouluvuoden aikana seurakunnan ovet ovat iltapäivisin avoinna nuorille. Valtakadulla seurakunnan tiloissa koululaiset voivat syödä, nukkua, tehdä läksyjä tai odottaa bussia.
— Teinien kanssa arki on ihan ruohonjuuritasoa. Välillä heitä itkettää, välillä taas sujuu hyvin, ja me elämme siinä mukana, Ylä-Kotola sanoo.
— Ensin iloitsemme, kun joistain seurakuntanuorista tulee pari. Hetken päästä suremme mukana, kun suhde päättyykin eroon ja draamaan, Niemelä kertoo.
Päätöksentekijöiden arkinen työ puolestaan on kokoushuoneissa ja palavereissa. Vuorovaikutus on kuitenkin tärkeää.
—Seurakunnan työntekijät ovat tuttuja, ja vaihdamme ideoita ja ajatuksia puolin ja toisin. Luottamushenkilön tehtävässä pääsee tuomaan oman näkemyksensä esille myös kasvotusten, ei pelkästään neuvoston palavereissa, Sientola kertoo.
Työ ei koskaan lopu kesken seurakunnassa. Niemelän mukaan työpöydälle jää aina jotain tehtävää ja päivät venyvät helposti kellon ympäri. Hajanaisia töitä riittäisi loputtomiin.
— Jos motivaatiota riittää, tästä saa todella paljon irti, Ylä-Kotola kertoo.
Työ palkitsee monipuolisuudellaan. Niemelän mukaan niin musikaalisuuden, taiteellisuuden kuin urheilullisuudenkin voi tuoda mukaan nuorisotyöhön. Kaikki kyvyt ja taidot on mahdollista käyttää hyödyksi.
Niemelän mukaan sekä nuoret että vanhat toimivat seurakunnassa vastavuoroisesti. Työtä tehdään niin seurakuntalaisten kuin koko evankelis-luterilaisen kirkonkin hyväksi.
— Tämä on palvelutehtävä. En tee tätä itseni vuoksi, vaan ajan seurakunnan ja seurakuntalaisten etua, Sientola sanoo.
Lappeen seurakunta toimi jo ennen uskonpuhdistusta. Sientolan mukaan kirkko on tehnyt myönnytyksiä vuosisatojen aikana.
Muutosta on varmasti luvassa tulevaisuudessakin, mutta Niemelän mukaan kirkon olisi hyvä uudistua korkeintaan ympäröivän yhteiskunnan perässä.
— Kirkko on sitä turvaa ja pysyvyyttä, mitä ihmiset kaipaavat kiireisen elämänsä vastapainoksi. Kirkon ei tarvitse olla edelläkävijä.
Toimintatavat saattavat muuttua, mutta Niemelän mukaan ytimen tulisi säilyä ennallaan. Myös Sientolan mielestä on tärkeää muistaa, että Raamatusta kumpuavat uskon keskeisimmät seikat ovat muuttumattomia.
— Se on lyhyt tie, jos kirkko yrittää miellyttää kaikkia samaan aikaan. Silloin lähtevät pois vanhatkin seurakuntalaiset, Sientola sanoo.
Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on ollut jo pitkään laskussa. Sientolan mukaan myös Lappeen seurakunnassa jäsenten määrä on vähentynyt.
Seurakunta joutuu uudistumaan myös taloudellisten paineiden vuoksi. Lappeen seurakunnassa virkoja on jo vähennetty, ja Sientolan mukaan samalla linjalla joudutaan luultavasti jatkamaan.
Ratkaisu voi löytyä vapaaehtoistyöntekijöistä.
— Vapaaehtoistyöstä olisi jo nyt tehtävä houkuttelevampaa ja sujuvammin toimivaa. Jos uusi seurakuntalainen pääsee vain tekstinlukuun tai kolehdinkeruuseen, innostus lopahtaa aika pian.
Niemelän mukaan vapaaehtoistyö toimii Lappeen seurakunnassa jo melko hyvin. Vapaaehtoiset ovat mukana muun muassa näytelmissä, yhteisvastuukeräyksessä, kerhojen vetäjinä ja kirkon kunnostustöissä.
Seurakunta tarjoutuu olemaan mukana ihmisen eri elämäntilanteissa, vaikka moni ei sitä nykyään otakaan vastaan. Sientolan mukaan esimerkiksi diakoniatyön merkitys kuitenkin vain kasvaa.
— Ihmisillä alkaa olla sellaisia tilanteita, että mistään ei enää saa mitään apua. Silloin kirkko auttaa.
Niemelän mukaan kirkon ovet ovat auki, vaikka ei olisi hätääkään.
— Monille tämä on se toinen koti.