Categories
Artikkelit

Alisa Vainio haluaa vain juosta

LAPPEENRANTA. Tuoreen EM-mitalistin Alisa Vainion valmentaja joutuu lyömään toisinaan jopa jarrua. Välillä suojatti saa pinkoa muutaman lisäkilometrin.

~~Kalle Sipiläinen

Puolitoista viikkoa sitten Alisa Vainio ei olisi osannut odottaa olevansa pian kestävyysjuoksun EM-mitalisti.

Alkukausi oli ollut tuskaa. Elimistö ei toiminut. Juoksu ei kulkenut. Harjoittelussakin oli ehkä tehty jotain väärin.

Jokin toivonkipinä kuitenkin eli, sillä edellisenä kesänä vauhti oli ollut ihan toista luokkaa.

Kunto ammentuikin esiin oikeaan aikaan. Ruotsin Eskiltunassa käydyistä 19-vuotiaiden euroopanmestaruuskisoista oli kotiintuomisina pronssi 3 000 metrin estekisasta ja 5 000 metrin nelossija.

Pronssi oli ensimmäinen nuorten MM- tai EM-mitali Etelä-Karjalaan sitten Elina Torron ja Matti Monosen. Seiväshyppääjä Monosen mitali on niistä tuoreempi, mutta siitäkin on kulunut kymmenen vuotta.

— Aikani oli toiseksi huonoin koko ryhmästä. Tiesin kuitenkin, että olen paljon paremmassa kunnossa, mutta lähdin vain parantamaan edellistä aikaani, Vainio kertoo.

Marraskuussa 18 vuotta täyttävä juoksija on varreltaan hento, mutta tahto sisällä on kova. Jopa niin kova, että Vainio haluaisi juosta enemmän kuin hänen asikkalalainen valmentajansa Rami Virlander sallii.

— Rami tietty joustaa vähän minunkin puolestani. Hän antaa juosta välillä muutaman kilsan enemmän kuin tarvitsee.

Alkukaudella Vainio kärsi hengitysvaikeuksista ja huonoista veriarvoista. Kesäkuun alussa Helsingissä taitettu puolimaraton ei myöskään ollut ehkä hyvä ratkaisu, vaikka voitto tulikin.

— En niitä hirveästi halua muistella. Ne ovat nyt taakse jäänyttä aikaa. Tiedän, mitä olen tehnyt väärin. En tee niitä enää uudestaan, Vainio toteaa elimistönsä ongelmista.

Viime kesänä Vainio teki esteissä ennätyksensä 10.15,22. Hänen nykyisessä ikäluokassaan se olisi tämän kauden kärkitulos Euroopassa ja Suomen toiseksi kovin aika naisissa.

Se on myös nelisen sekuntia kovempi tulos kuin turkkilaisen voittajan Sümeyye Erolin Eskilstunan estefinaalissa juoksema oma ennätys.

Mutta vaikeuksien jälkeen Vainio on varmasti tyytyväinen minkäväriseen mitaliin tahansa.

— Sain veriarvot kuntoon ja tein juuri niin kuin valmentaja sanoi. Rupesin taas nauttimaan juoksusta. Se ei ollut sellaista pakonomaista. Jos ei tunnu hyvältä, en sitten väkisin lähde yrittämään, hän kertoo valmistautumisestaan.

Seuratasolla Vainio edustaa Lappeenrannan Urheilu-Miehiä. Hän on ehtinyt harrastaa monenlaista urheilua, muun muassa useita palloilulajeja eri seuroissa.

Niitä huomattavasti yksinäisemmän lajin Vainio valitsi vasta viime vuonna. Kestävyyslajeissa ei ole oikoteitä onneen. Töitä on tehtävä hirveästi, ja harvalla sekään riittää mainetekoihin asti.

— Varmaan yksilöurheilu on enemmän minun lajini. Siinä ei ole yhtään vapaamatkustajia.

— On vain niin kivaa, kun pystyy ylittämään itsensä ja juoksemaan kovaa.

Varmasti yhä useampi jo tunnistaa hennon yksinäisen etenijän Lappeenrannan seudun kaduilla ja pyöräteillä. Tai ei Vainio ihan aina yksin juokse.

— Iskä tulee välillä pyörällä siinä mukana. Onhan se kivaa, että on juttuseuraa.

Alisa Vainio

s. 16.11.1997 Lappeenranta

Pituus/paino: 163 cm/43 kg

Tykkää pitkistä lenkeistä. Talvella se tarkoittaa 30 kilometriä. Kesällä matkaa rajataan 20 kilometriin.

Viikkotasolla harjoituskilometrejä kertyy maksimissaan noin 170.

Ei pidä lyhyistä vedoista.

Käy Kimpisen lukiota, mutta sanoo menevänsä koulussa sieltä, missä aita on matalin.

— Aika paljon joudun tekemään kuitenkin töitä, että saan edes kohtuullisen numeron kokeesta.

Alisa Vainion unelmia ovat:

Olympialaiset tietty. Ja olla joskus maailman paras.

Joskus jatkossa haluan juosta maratonia.

 

Jenkkiyliopistoista satelee yhteydenottoja

Lappeenranta. Alisa Vainion tie saattaa viedä jossain vaiheessa myös rapakon taakse. Juoksijalupaus on pantu merkille Yhdysvalloissa.

— Ei ole varmaan yhtään jenkkiyliopistoa, joka ei olisi ollut yhteydessä. Jos ei 20, niin 30 yhteydenottoa on tullut, isä Jyrki Vainio kertoo.

— Se on sellainen mahdollisuus, ettei vielä tiedä yhtään, kannattaako siihen hypätä vai ei. Tarvitaan varmasti neuvoa vielä ulkopuolelta.

Mutta jos palataan vielä tähän kesään, niin nuoren kestävyysjuoksijan tavoitteena on juosta nousujohteinen loppukausi. Viime kauttaan Alisa Vainio kuvaa laskujohteiseksi.

Esteiden ennätystään hän haluaa kiristää kymmenen minuutin tuntumaan.

— Nythän kauteni vasta alkoi viime viikolla. Eihän se kuntokaan voi olla vielä mikään huippu.

Seuraavaksi odottavat Kalevan kisat viikon kuluttua Porissa. 3 000 metrin esteiden lisäksi mielessä ovat 5 000 ja 10 000 metrin kilpailut. Kahteen voi osallistua, kolmeen ei.

— Itse haluaisin juosta vitosen ja kympin. Valmentaja haluaisi, että juoksisin estekisan.

— Meillä on ollut Ramin kanssa siitä vähän kamppailua.

 

Kirjoittaja:
Kalle Sipiläinen