Kaksoisraide kutistui tynkäpätkäksi

Kaksoisraide | Liikenneviraston ja -ministeriön virkamiesten mukaan pitkän Luumäki-Imatra-kaksoisraiteen haikailu on utopiaa. Sillat pitää joka tapauksessa peruskorjata.

Asiantuntijat eivät liputa Luumäki-Imatran kaksoisraiteen puolesta. Valmistuneen hankearvioinnin perusteella rataa voisi muuten parannella, mutta kaksoisraidetta olisi syytä harkita vain Joutsenon ja Imatran väliselle osuudelle.

Tämäkin 185 miljoonaa euroa maksava vaihtoehto joutuu ankaraan kilpailuun määrärahoista. Pitkä kaksoisraide taas maksaisi noin 360 miljoonaa euroa.

– Kaksoisraide Luumäeltä Imatralle asti on utopiaa, sanoo johtava asiantuntuja, hallitusneuvos Lassi Hilska liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Yksi jarruttava lisätekijä on Hilskan mukaan Venäjän tavaraliikenteen hankala ennustettavuus.

Apulaisjohtaja Siru Koski liikennevirastosta arvioi, ettei pitkän kaksoisraiteen rakentaminen ole järkevää.

– Kaksoisraiteen hyötykustannus jää alle puoleen kannattavuusrajasta. Investointi ei maksaisi itseään takaisin, ellei maailma muutu radikaalisti. Nykyennusteilla koko rataa ei tehdä.

 

Sen sijaan noin 20 miljoonaa euroa maksavat kanavan, Mansikkakosken ja Imatrankosken sillat saanevat rahansa lähivuosina.

– Vaikkei muita kehittämistoimia käynnistettäisi, on siltojen perusparannukset tehtävä ihan lähivuosina, sanoo Koski.

Kosken mukaan rahaa on sidoksissa käynnissä oleviin hankkeisiin.

– Jos rahoitusosuus pysyy ennallaan, ei muutamaan vuoteen pystytä edes aloittamaan mitään uutta.

Lassi Hilska viittaa samaan.

– Viimeksi käynnistettiin Äänekosken tehtaan rata- ja tiehankkeet, joiden kustannus on suunnilleen samaa luokkaa mitä Etelä-Karjalaan on ehdotettu.

 

Maakuntajohtaja Matti Viialaisen mielestä vuonna 2012 valmistuneessa hallituksen liikennepoliittisessa selonteossa on sitouduttu kaksoisraiteen toteuttamiseen.

– Kaksoisraide pistettiin kolmen kärkihankkeen joukkoon. Emme todellakaan heitä kirvestä kaivoon. Hanke voi edetä vaiheittain.

Siru Koski katsoo, että selonteossa on vain luvattu käynnistää hankkeen suunnittelu ja arviointi.

– Poliitikot katsovat, että hanke oli tuolla päätetty. Ei edes selonteossa hankeohjelmaan listattuja hankkeita, niitä, jotka on mainittu isommalla statuksella, ole kaikkia käynnistetty.

Viialainen väittää, ettei teollisuuden intressejä ole painotettu tarpeeksi.

– Stora Enso ja UPM investoivat täällä lisää ja UPM:n biojalostamo jo valmistui. Ovakolle kaksoisraide ja kuljetukset satamiin ovat elintärkeät. Vaikka rahaa on niukasti, tämä on se seuraava iso rautatiehanke Suomessa. Sen ohi ei voi mennä mikään muu, ei tunnin rata Turkuun tai Pisara.

Emme heitä kirvestä kaivoon.

Matti Viialainen

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju