Categories
Artikkelit

Kultajahti armeijan kesälomalla

Kalevan kisat. Eteläkarjalaisia yleisurheilijoita mahtuu tänä kesänä monessa lajissa kotimaan tilastojen kärkikuusikkoon. Simo Lipsanen on loikkinut kolmiloikkakisan ykkössuosikiksi.

Jarmo Hämäläinen

Puolella metrillä kolmiloikkaennätystään viime kesästä venyttänyt Simo Lipsanen lähtee torstaina Porissa alkaviin Kalevan kisoihin tilastokärkenä ja yhtenä voittajasuosikeista.

Viime vuoden SM-pronssin kirkastaminen kultamitaliksi on kuitenkin Lappeenrannan Urheilu-Miesten 19-vuotiaalle pitkäsäärelle vielä kovan taistelun takana sunnuntain finaalissa.

Kun Lipsasen kärkitulos on 16.15, kärkkyvät kannoilla vuotta vanhemmat Kristian Pulli (16.01) ja Tuomas Kaukolahti (15.97).

— Mestaruuteen vaaditaan varmasti 16 metrin hyppy, ja sellainen on tavoitteena, sanoo Lipsanen, joka on parhaillaan armeijan urheilukoulusta eräänlaisella kesälomalla.

— Kyllä ne näköjään antavat armeijasta nykyisin kesälomiakin, ja sehän sopii nyt hyvin, hän naureskelee.

 

Viime syksynä Santahaminassa varusmiespalveluksensa aloittanut Simo Lipsanen on valittu edustamaan Suomea lokakuussa Etelä-Koreassa järjestettäviin sotilaiden MM-kisoihin.

Normaalin varusmiesajan puitteissa Lipsanen ei olisi voinut kisoihin osallistua, joten nuori mies pitää kesällä hieman lomaa ja palaa syksyllä vielä urheilukoulun sotilasurheilijaksi.

Edellisen täyspainoisen kolmiloikkakisan Lipsanen hyppäsi kaksi viikkoa sitten Tallinnassa 22-vuotiaiden EM-kisoissa.

— Sen verran kova laji kolmiloikka on jaloille, ettei kunnon kisaa voi hypätä kovin usein. Viikossa ei aina ehdi palautua kunnolla.

 

Omien lajiensa tilastokakkosia Porin Kalevan kisoissa ovat Etelä-Karjalan urheilijoista LUM:n kävelijä Aku Partanen ja Simpeleen Urheilijoiden keihäänheittäjä Heidi Nokelainen.

Pekingin MM-kisoihin jo valittu Partanen on mukana heti torstai-iltana kisojen avauslajissa, 20 kilometrin kävelyssä. Partanen ja tilastoykkönen Jarkko Kinnunen saapuvat Poriin lähes suoraan Espanjan vuoristosta harjoitusleiriltä.

Joensuun eliittikisoissa 60 metrin rajalle (59.86) kiskaissut Simpeleen Urheilijoiden Heidi Nokelainen taistelee Porissa tiukasti ensimmäisestä aikuisten sarjan SM-mitalistaan.

Naisten keihäskisan ykkössuosikki on kuitenkin 61 metrin MM-rajaa jahtaava Sanni Utriainen, joka pitää kotimaista tilastokärkeä Lappeenrannan Marskin kisoissa heitetyllä tuloksella 60.08.

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen