Vanha Valtakatu puistoon

Lappeenranta. Lappeen kirkon vierestä löytynyttä mukulakivikatua ei hyödynnetä Marian aukion rakentamisessa.

Ilpo Leskinen

Valtakadun asfaltin alta löytynyt mukulakivikatu puretaan pois. Lappeenrannan kaupunki hyödyntää kivet puistotöissä. Vanha katu löytyi asfaltin alta viime viikolla, kun Marian aukion ja parkkiluolan valmistelutyöt alkoivat.

Kaupunginpuutarhuri Hannu Tolonen kertoo, että kiviä hyödynnetään puistojen rakentamisessa.

Graniittiset reunakivet käytetään Viipurin vanerin alueella, kun taas nupu- ja noppakivet tulevat Vapaudenaukiolle, jossa niistä tehdään oleskelualueiden pohjakiveyksiä.

 

Mukulakiviä ei käytetä tulevan Marian aukion rakentamisessa. Tolosen mukaan aukiosta tulee yhtenäinen siten, että Valtakatu ei erotu muusta aukiosta. Mukulakivikatu ei toteuttaisi tätä pyrkimystä.

-?Valtakadun rooli muuttuu nykyisestä, kun Marian aukio valmistuu. Koko aukio on yhtenäistä aluetta. Valtakatu ei hahmotu selkeänä katuna.

Kaupungininsinööri Pasi Leimin mukaan Marian aukion viereiselle Valtakadulle tulee luonnonkiveä, mutta vanha mukulakivi olisi esteettömän liikkumisen kannalta huono ratkaisu.

 

Asfaltin alta löytynyt mukulakivikatu ei tullut Toloselle yllätyksenä. Samaista kiveä paljastui muutama vuosi sitten Valtakadun ja Kirkkokadun risteyksestä, kun asfaltti oli kulunut puhki.

Mukulakiveä ei tiettävästi löytynyt aiemmissa Valtakadun ja Kauppakadun remonteissa, kun katuja muutettiin kävelypainotteisiksi.

Valtakadun mukulakivipinta löytyi yli kymmenen sentin paksuisen asfalttikerroksen alta. Kreate-yhtiön työpäällikön Antti Rämän mukaan vanha katu oli huolellista tekoa.

Mukulakivikatu on aina jonkin verran epätasainen, mutta Valtakadulla Lappeen kirkon kohdalla isoja heittoja ei Rämän mukaan ollut. Tolonen arvioi, että katu oli selvästi laadukkaampi kuin esimerkiksi nykyinen Yhdyskadun pinta.

Asfaltin alta kivipintaa löytyi viiden metrin leveydeltä, eli vanha katu oli kapeampi kuin nykyinen.

Vanhan mukulakivikadun löytymisestä kertoi ensimmäisenä Yle.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen