27 000 porsassta jää vaille ostajaa

Parikkala | HK irtisanoi tuotantosopimuksen Sikacon porsitussikalan kanssa yllättäen. Kasvattajille luvassa porsaat muualta Suomesta.

Neuvottelut kestivät vain kymmenen minuuttia. Parikkalalaisen emakkosikala Sikacon toimitusjohtaja Hannu Uimonen sai perjantaina kuulla, että sikalan tuotantosopimus HK Scanin kanssa päättyy vuoden päästä.

Parikkalan sikalan tuhat emakkoa tuottavat 27 000 porsasta vuodessa. Ne menevät kasvatettaviksi lähisikaloihin ja muun muassa Luumäelle sekä Lappeenrantaan.

 

Viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskog HK Scanilta vahvistaa, että Sikacon sopimus on irtisanottu.

— Se on ainoa irtisanominen.

Sikalan sijainti on ollut yksi osasyy mutta ei määräävä tekijä, miksi sopeutus tehdään juuri Sikacon kustannuksella.

— Valinta on tehty useasta huonosta vaihtoehdosta, Dahlskog sanoo.

Hannu Uimosen käsityksen mukaan HK:n leikkuri osui Sikacoon siksi, että yhtiön talous on kunnossa.

— Niitä sikaloita yritetään nyt pelastaa, joiden lainojen takaajana HK on, hän arvelee.

15 vuotta jatkuneiden investointien jälkeen Sikacolla on miljoona euroa velkaa, mutta yhtään laskua ei ole maksamatta. Konkurssiakaan ei voi siten hakea.

— Irtisanomalla sopimuksen HK on pyörtänyt lupauksensa ja kehotuksensa lisäinvestointeihin, joita meillä on tehty viimeiseen asti, Uimonen sanoo.

 

Nyt sikala ja porsastuotanto pitäisi ajaa alas vuodessa, mikäli uusia ostajia ei porsaille löydy. Uimonen on asian suhteen epäileväinen.

— Snellman ja A-tuottajat ovat ainoat muut isommat toimijat. A-tuottajat on suljettu ryhmä, Snellman taas ei ole täältä päin ostanut.

Uimonen ihmettelee, miten tuotannon alasajon ylipäänsä pystyy hallitusti tekemään.

— Kyse on seitsemän ihmisen työpaikasta ja 5 000 elävästä eläimestä. Lähtevätkö keskeiset työntekijät pois kesken vuoden, jolloin on jo kyse eläinsuojelusta? Miten suhtautuvat tavarantoimittajat?

 

Luumäkeläisen Janne Toikan sopimusta teurassikojen ostosta HK ei ole irtisanonut.

Porsaat toimitetaan jatkossa jostain toisesta sikalasta kuin Parikkalasta.

Hän on ostanut Sikacolta vuosittain 10 000—11 000 porsasta, jotka kasvattaa teuraskokoisiksi.

— Keskusteluissa, joita olen käynyt, on kerrottu HK:n ostojen jatkuvan vuoden irtisanomisajan jälkeenkin, Toikka sanoo.

 

HK Scan ja HK Agri

HK Scan hankkii lihan noin 4 500 sopimustuottajalta.

Hankintaa hoiti 2013 loppuun oma yhtiön, HK Agri.

Eläinten hankinnasta ja tuottajapalveluista käytetään HK Scan Agri -nimeä.

Osuuskunta LSO on HK Scan -konsernin suurin omistaja.

Lähde: HK Scanin verkkosivut

 

 

Sikataloudessa ennen kokematon alamäki

 

Sikacon toimitusjohtaja Hannu Uimoselta riittää tukalassa paikassa ymmärrystä HK:lle.

— Eivät he kiusallaan sopimusta purkaneet. Lihaa on liikaa, kun ostot Venäjälle loppuivat.

Suomalainen kuluttaja suosii hänen mukaansa kotimaista lihaa, mutta kauppojen omiin merkkeihin dumpataan halpaa tuontilihaa.

Lihasikalayrittäjä Janne Toikka Luumäeltä syyttää myös kauppaa.

— Kauppa tuskin tinkii katteestaan, joten halpuutus osuu alkutuottajaan.

Lihan tuottajilla on seitsemää huonoa vuotta seurannut uudet seitsemän huonoa vuotta. Tuottajahinta laskee samaan aikaan, kun rehu taas kallistuu, Toikka kertoo.

Sikacokin teki tappiollisen tuloksen.

— Porsaasta maksettava hinta laski kahdeksalla eurolla. 27 000 porsaasta menetys oli jo melkoinen, Uimonen sanoo.

Kirjoittaja:
Kaija Lankia