Joutsenon tuulivoimaloista kahdeksan valitusta

Joutseno | Lappeenrannan rakennuslautakunta ei voinut myöntää tuulivoimaloille rakennuslupaa vielä kesäkuussa.

Tuuli-Saimaan suunnittelemat kaksi tuulivoimalaa Joutsenoon Kaukkorvenkankaalle kohtaavat vastustusta.

Lappeenrannan tekninen lautakunta hyväksyi tuulivoimaloiden suunnittelutarveratkaisun eli poikkeamisluvan kesäkuussa. Päätöksistä on tehty Itä-Suomen hallinto-oikeuteen yhteensä kahdeksan valitusta, joten lupa ei ole vielä lainvoimainen.

Valitusten perusteina ovat muun muassa sijainti asemakaavoitetun asutusalueen välittömässä läheisyydessä. Alue on myös suosittu virkistys- ja ulkoilualue.

Erään valituksen mukaan tuulivoimaloiden rakentaminen aiheuttaa haittaa kaavoitukselle ja alueiden muulle käytölle.

Toimitusjohtaja Petteri Laaksonen Tuuli-Saimaasta sanoo, etteivät valitukset tällä hetkellä vielä merkitse mitään voimaloiden tulevaisuudelle.

-cHallinto-oikeus ne nyt käsittelee, Laaksonen sanoo.

Lappeenrannan tekninen lautakunta pääsee käsittelemään tuulivoimaloiden tulevaisuutta aikaisintaan kahden viikon päästä, kertoo kaupungininsinööri Pasi Leimi.

 

Tuuli-Saimaan suunnittelemat Joutsenon voimalat saivat vastustusryöpyn myös ennen teknisen lautakunnan kesäkuun kokousta. Tällöin voimaloista jätettiin nelisenkymmentä yksittäistä muistutusta sekä 63 henkilön allekirjoittama yhteismuistutus.

Rakennuslautakunta jätti tuulivoimaloiden rakennuslupahakemuksen pöydälle 30. kesäkuuta pitämässään kokouksessa.

Lautakunta haluaa odottaa suunnittelutarveratkaisun lainvoimaisuutta.

Kirjoittaja:
Pia Vainikka