Käräjien kohtalo selviää syksyllä

Käräjäoikeudet | Oikeusministeriö etsii ratkaisua Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tilaongelmaan. Käräjäuudistus etenee syksyn aikana.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus istuu väistötiloissa Lappeenrannassa jo kuudetta vuotta.

Käräjäoikeuden osastonjohtajalla Hannu Rantalaisella ei ole tietoa siitä, missä käräjiä tulevaisuudessa pidetään.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) erityisavustaja Leena Riekkola kertoo, että tilakysymyksen suhteen on tehty oikeusministeriössä valmisteluja.

— Koska päätöksiä ei ole, niistä ei voida sanoa enempää. Imatran toimipisteen lakkauttamisesta on joka tapauksessa päätetty jo 2010, ja se päätös tulee pysymään, hän sanoo.

Tilojen kohtalo on Riekkolan mukaan tarkentumassa alkusyksystä.

 

Käräjäoikeuden tilat Lappeenrannassa niin sanotussa Teletalossa ovat nimensä mukaisesti väistötilat.

Siinä, missä toiset käräjäoikeudet huokuvat arvokkuutta, Lappeenrannassa luetaan lakia kannatinpalkkien katveessa. Henkilökunta myös oireilee tiloissa jonkin verran.

— Istuntosaleissa on kannatinpalkkeja, jotka estävät näkyvyyden. Lisäksi puuttuvat pelkäävän todistajan tilat, osastonjohtaja Rantalainen kertoo.

Pelkäävän todistajan tiloilla tarkoitetaan järjestelyä, jossa todistajalla on ääni- ja näköyhteys vastaajiin, mutta vastaajat eivät näe todistajaa. Kun varsinaista pelkäävän todistajan tilaa ei ole, se rakennellaan tilanteen mukaan esimerkiksi sermien avulla.

 

Syksyllä oikeusministerin pöydälle tulee myös viime hallituskaudella laadittu esitys käräjäoikeusuudistuksesta.

Oikeusministeriön työryhmä laati tuolloin esityksen, jonka mukaan käräjäoikeuksien määrää vähennetään valtakunnallisesti nykyisestä 27:sta joko 17:ään tai 14:ään ja toimipaikkoja  57:stä 33:een.

Molemmissa vaihtoehdoissa Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson käräjät yhdistettäisiin Kaakkois-Suomen käräjäoikeudeksi, jolla olisi kansliat Lappeenrannassa ja Kouvolassa.

Oikeusministeri Lindström ei ole erityisavustajansa mukaan linjannut uudistuksesta vielä mitään.

 

Neljä tuomaria eläkkeelle, kaksi uutta rekrytoitu

Etelä-Karjalan käräjäoikeudesta eläköityy tammi—huhtikuussa kolme käräjätuomaria ja laamanni.

Haku kahteen käräjätuomarin virkaan päättyi 17. heinäkuuta. Laamannin ja kolmannen käräjätuomarin virkoja ei ole toistaiseksi laitettu hakuun.

Virat eivät ole tulleet hakuun eläköitymisjärjestyksessä. Laamanni eläköityy ennen käräjätuomaria, jonka virkaan haku on jo päättynyt.

Etelä-Karjalan käräjäoikeuden osastonjohtajan Hannu Rantalaisen mukaan laamannin ja kolmannen tuomarin virat ovat kiinni tulosneuvotteluista, jotka käydään loppusyksystä.

Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa työskentelee laamannin lisäksi 11 käräjätuomaria, joista seitsemän Lappeenrannassa ja neljä Imatralla. Yksi viroista on määräaikainen.

Nykyiselläkään miehityksellä ei ole aikaa peukaloiden pyörittelyyn.

— Jos vielä vähennettäisiin, alkaisi varmasti laatu kärsiä, Rantalainen sanoo. | Ilona Pesu

Jos vielä vähennettäisiin, alkaisi varmasti laatu kärsiä.

 

Kirjoittaja:
Ilona Pesu