Reittiennätyksiä rikki urakalla

Lappeenranta | Kovatasoisessa TWD-Länkenin joukkueessa ajaminen on nostanut ruokolahtelaisen Juho Hännisen kuntoa kohinalla. Muukon kympin ennätys oli paperia Hännisen testissä.

Muukonkankaalla pidettiin kuluneella viikolla huikeaa vauhtia polkupyörällä. Nopeusrajoituksia ei vielä rikottu, mutta vahvaan loppukesän vireeseen päässyt Juho Hänninen pisti kymmenen kilometrin tempoajossa reittiennätyksen aivan uudelle tasolle.

Lahtelaisen TWD-Länkenin kovatasoisessa joukkueessa tänä kesänä kilpaillut ruokolahtelainen taittoi kymmenen kilometriä Muukonkankaalla aikaan 12.29, kun entinen ennätys oli hieman alle 13 minuuttia.

Hännisen tempoajon keskinopeudeksi tuulimyllyjen ja Karjalaisenkylän liikenneympyrän välillä tulee lähes 50 kilometriä tunnissa.

— Kyllä se hyvin kulki, vähän paremmin kuin odotin. Nyt tuntuu siltä, että kunto on kohonnut valtavasti viime kesästä, sanoi Hänninen, joka kesän mittaan on rikkonut myös Imatran tempoajoreittien ennätykset.

 

Joitakin vuosia sitten Juho Hänninen kamppaili mykoplasman kanssa ja nuorella ikäluokkansa SM-kärkeen kuuluvalla pyöräilijällä oli suuria vaikeuksia pysyä kilpakumppaneiden vauhdissa.

Mykoplasman Hänninen selätti ja siirtyminen täksi kaudeksi TWD-Länkenin talliin on nostanut 22-vuotiaan Hännisen vauhdin aivan uudelle tasolle.

— Varmasti eniten on ollut hyötyä siitä, että olen päässyt ajamaan hyvässä joukkueessa kovia kansainvälisiä kisoja. Maantiekilpailuissa joukkueessa ajaessa tulee sellaisia tilanteita, joita ei vaan yksin voi harjoitella, Hänninen sanoo.

Hännisen valmennusta hoitaa nyt lahtelaisjoukkueen valmentaja Teppo Karhu.

— Samat vanhat lainalaisuudet harjoittelussa pätevät, mutta jonkin verran ollut tullut uuttakin. Motivaatio on kasvanut valtavasti, kun olen päässyt ajamaan paljon kovia kisoja, Aalto-yliopistossa Otaniemessä geoinformatiikkaa opiskeleva Juho Hänninen sanoo.

Aiemmin paljon maastokisoja ajanut Hänninen aikoo jatkossa keskittyä entistä vahvemmin maantiepyöräilyyn.

— Maastokisat ovat sitä tukevia lajeja.

Joukkueessa ajaessa tulee esiin sellaisia tilanteita, joita ei vaan yksin voi harjoitella.

Juho Hänninen

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen