Sirkka ja Hannu Lahtinen asuvat Rautjärven Miettilässä historiallisessa kyläkeskustalossa. Kun pihan valloittanut koiraharrastus tuli tiensä päähän, Lahtiset innostuivat suunnittelemaan puutarhaa. Nykyisin laaja ja runsaskasvinen puutarha tekee pariskunnan kesäpäivistä työntäyteisiä.
— Käymme tansseissa kerran tai kaksi viikossa, mutta paljon muuta emme sitten teekään, Hannu kertoo.
Sirkka harrastaa paljon erityisesti talvikaudella. Hänen maalauksiaan on esillä talon seinillä, ja osa huonekaluista on hänen entisöimiään. Lisäksi kielikurssit pitävät hänet kiireisenä.
Talvikaudella on hyvä miettiä puutarhan tulevaisuutta.
— Yhden talven aikana teen ihan kevyesti kymmenen vuoden puutarhasuunnitelmat, Sirkka sanoo.
Paperimiehen uran tehnyt Hannu ja postissa työskennellyt Sirkka asuivat aiemmin omakotitalossa Imatralla.
— Naapurissa oli berninpaimenkoira. Sen myötä innostuimme rodusta, Hannu kertoo.
Koiraharrastus ja koirien kasvattaminen ajoi pariskunnan pian etsimään uutta, tilavampaa kotia, jolla on suuri tontti. Näyttelyissä käyvät koirat tarvitsevat paljon liikuntaa. Imatralla Lahtisten oli koirien kanssa lähdettävä autolla metsään lenkkeilemään, mutta Rautjärvellä metsään pääsee suoraan kotipihalta.
Pariskunta muutti Miettilään vuonna 1988.
— Kun muutimme tänne, meillä ei ollut hajuakaan talon historiasta, Sirkka kertoo.
Talo rakennettiin vuonna 1882 osana sen vieressä sijaitsevaa historiallista reservikasarmialuetta. Venäjän vallan aikaan talossa asui venäläinen komendantti. Ulkoseinään kiinnitetty muistolaatta kertoo kapteeni Edward Astolasta, joka asui vaimonsa kanssa talossa vuoteen 1945.
Talossa ovat aiemmin toimineet muun muassa puhelinkeskus ja posti. Kouluakin rakennuksessa on pidetty, ja sodan jälkeen talossa asui paljon vuokralaisia. Tontilla vierailleet iäkkäät ihmiset ovat jakaneet Lahtisille muistojaan.
— Eräs rouva sanoi, että hän on syntynyt 70 vuotta sitten talomme perähuoneessa, Sirkka kertoo.
Kun Lahtiset muuttivat Miettilään, talo oli ränsistymisen partaalla. Pihalla oli aloitettava kasvillisuuden raivaamisesta. Talo remontoitiin sisältä sekä ulkoa.
Lahtiset ottivat remontissa koiraharrastuksensa huomioon. Koirien tiloihin he valitsivat helposti puhtaana pidettävää puolipaneelia, eikä vanhoja hirsilattioita paljastettu koirien kulutettavaksi. Pitkät portaat rakennettiin kulkemaan sivuovelta ulkotarhaan.
— Koiranpentujen oli hyvä mennä ulkoilemaan pienen askelmavälin portaita pitkin, Sirkka kertoo.
Talossa on vanhat kaakeliuunit ja jonkin verran alkuperäisiä, entisöityjä huonekaluja. Linja ei kuitenkaan ole ehdoton.
— Tyylillisesti yritimme pysyä talon vanhassa hengessä. Jouduimme kuitenkin tekemään aikamoisia kompromisseja, koska on oltava kaikki mukavuudet, eivätkä rahamme riitä 1800-luvun kalustukseen, Sirkka kertoo.
Pariskunta kasvatti kahta isokokoista koirarotua, berninpaimenkoiria ja newfoundlandinkoiria. Kahden vuosikymmenen aikana syntyi 143 pentua. Pariskunta sai kasvatustyöstään myös Vuolasvirta-palkinnon, joka on Suomen Kennelliiton myöntämä korkein huomionosoitus ansioituneille kasvattajille.
Enimmillään Lahtisten kotona oli 26 koiraa, kun eläkeläis- ja jalostuskoirien lisäksi tontilla vilisti kaksi pentuetta. Pariskunta lopetti kasvatustyön vuosituhannen vaihteessa, kun harrastus kävi liian raskaaksi. Ruusukkeet, pokaalit ja kunniakirjat muistuttavat yhä menneestä.
— Harrastuksesta hävisi hohto, kun kaikki alkoi olla nähty. Minulle ei myöskään sovi se, että pentuja teetetään teettämisen takia. Siinä täytyy olla jokin järki, Sirkka sanoo.
Viiden koiratarhan tilalle oli keksittävä jotain. Kirja nimeltä Luonnonmukainen puutarha innoitti Sirkan kokeilemaan pihan suunnittelemista, ja englantilaiset cottage garden -tyyliset puutarhat antoivat vaikutteensa harkittuihin väriyhdistelmiin.
Pariskunnan viimeisin koira, bordercollie Luke, jäi suunnitelmista huolimatta vain kotikoiraksi ja lenkkikaveriksi. Sirkka oli juuri liittynyt Imatran puutarhan ystäviin.
— Olin jo kaulaani myöten puutarhan pauloissa, joten erittäin hyvä koira jäi kouluttamatta.
Lahtisten puutarhaa kutsutaan nimellä Puolivilli puuhamaa.
— Nimi kertoo lähinnä siitä, että tässä puutarhassa riittää puuhaa jatkuvasti, Hannu kertoo.
Puutarhassa täydellisyyttä ei tavoita koskaan, mutta Lahtisten mukaan se ei ole tarkoituskaan. He opettelevat puutarhanhoitoa yhä edelleen yrityksen ja erehdyksen kautta.
— Puutarha ei ole täydellinen, mutta ei ole elämäkään, Sirkka sanoo.
Myös luontoäidillä on osuutensa ulkopuutarhassa. Tänä kesänä kaatosateet ovat saaneet kasvit lakoamaan tukemisyrityksistä huolimatta, ja tuuli on kaatanut jo neljä tuomea istutusten päälle.
— Tällaisille asioille ei voi mitään. On toimittava olosuhteiden mukaan, Sirkka sanoo.
Pariskunta tekee usein täysiä työpäiviä puutarhassa. Aikaa menisi rajattomasti, sillä työt eivät koskaan lopu kesken. Sirkka nimittää miestään ylimmäiseksi kottikärrynkuljettajaksi. Työnjako on selkeä.
— Vaimo hoitaa puutarhan suunnitelmat ja toteutuksen, minä kärrään ja kaivan, Hannu kertoo.
Lahtisten puutarha on ollut avoinna yleisölle jo useampana kesänä. Museotiepäivän ja Avointen puutarhojen päivän lisäksi kävijöitä on toivotettu tervetulleeksi muinakin kesäsunnuntaina.
— Eräs kävijä tuli kuiskaamaan, että hän löysi puutarhasta yhden vuohenputken. Vastasin siihen, että hänellä taisi olla huonot lasit. Itse löydän rikkaruohoja paljon enemmän, Sirkka sanoo.
Lahtiset aikovat tehdä talolle vain välttämättömimpiä kunnostustöitä, mutta puutarhaa he suunnittelevat enemmän.
— Talo on tällaisenaan hyvä ja meidän näköisemme. Puutarhan puolella haaveilen muun muassa sinivaleunikkojen pellosta ja ruusutarhasta, Sirkka kertoo.
Parasta Miettilässä
1 Alueella on oma rauha. Tie kulkee aivan talon vierestä, mutta ei sitä edes huomaa.
2 Luonnonläheinen ympäristö soveltuu hyvin koiranomistajille.
3 Kotona saa elää itsensä näköistä elämää, eikä kukaan sano siihen mitään.
Mikä?
Yli satavuotias kyläkeskustalo, runsas puutarha.
Missä?
Rautjärven Miettilässä.
Kuka?
Eläkeläiset Hannu ja Sirkka Lahtinen.
Miksi?
Koirien kasvattaminen vaati tilaa.