Tuttavuus Timtshenkoon vei pakotelistalle

Venäjä-pakotteet | Yhdysvallat täydensi pakotelistaansa lappeenrantalaisella Kai Paanasella. Hän on suomalais-venäläisen Gennadi Timtshenkon läheisimpiä tuttavia Suomessa.

Lappeenrantalainen liikemies Kai Paananen joutui torstaina Yhdysvaltojen pakotelistalle. Listalle lisättiin myös Paanasen Lappeenrannassakin toimivat yhtiöt SET Petrochemicals ja Southeast Trading.

Paananen kummeksuu joutumistaan pakotelistalle.

— Onhan se varsin erikoista, että Suomen kansalainen pannaan pakotelistalle. En ole tehnyt mitään pahaa Yhdysvalloille. Pidän tätä loukkaavana, koska olen vain edistänyt Suomen vientiä ulkomaille, Paananen sanoo Helsingin Sanomille antamissaan kommenteissa.

Paananen ei aio purematta niellä päätöstä joutumisestaan pakotelistalle.

— Asiaa täytyy selvittää viranomaisten kanssa.

 

Paananen on kuusikymppinen liikemies ja Venäjän-kaupan veteraani. Vladimir Putinin lähipiirin kanssa verkostoitunut Paananen uskoo henkilökohtaisten suhteiden luomiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Hän on tehnyt Venäjän-kauppaa jo yli 25 vuoden ajan.

Pakotelistalle joutunut SET Petrochemicals toimii Venäjän öljy- ja kaasutuotteiden jakelijana Pohjoismaissa ja Baltian alueella. Sillä on sivukonttori Lappeenrannassa ja oma bitumiterminaali Imatran raja-alueella.

Southeast Tradingin alaa on Venäjälle suuntautuvan ympäristöteknologiakaupan konsultointi, suunnittelu, huolto ja asennustoiminta. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa.

Pakotelistalle joutui myös Airfix Aviation, Helsinki-Vantaan lentokentän yhteydessä toimiva liikelentoyhtiö, jonka hallituksen puheenjohtajana Paananen on toiminut.

 

Yhdysvallat täydensi torstaina Venäjän-vastaista pakotelistaansa ja lisäsi siihen useita suomalaisia henkilöitä ja yrityksiä. Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön mukaan pakotelistalle joutui sellaisia tahoja, jotka tukevat venäläistä liikemiestä Gennadi Timtshenkoa.

Valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan sekä Paananen että hänen yrityksensä ovat antaneet materiaalitukea suomalais-venäläiselle miljardöörille Timtshenkolle.

Paananen on Timtshenkon läheisimpiä tuttavia Suomessa. Timtshenko on istunut Paanasen öljy-yhtiön hallituksessa ja Paananen puolestaan Timtshenkon valtuuttamana edustajana Hartwall Areenan hallituksessa.

Timtshenko on jo aiemmin ollut Yhdysvaltojen pakotelistalla.

Pakotelistalla olevien henkilöiden ja yritysten varat Yhdysvalloissa jäädytetään, eivätkä yhdysvaltalaiset voi käydä kauppaa heidän kanssaan. Pakotteilla Yhdysvallat pyrkii painostamaan Venäjää lopettamaan Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainan kapinallisten tukemisen.

Kirjoittaja:
Mira Mannersola