Itäraja näkyy Suomen puolella seurakunnissa tällä hetkellä vahvimmin maahanmuuttajataustaisten jäsenten määrässä. Viime aikoina he ovat kasvattaneet Lappeenrannan ortodoksiseurakuntaa ja lisänneet siellä puhuttujen kielten määrän 17:ään.
— Valtaosa tulijoista on venäjänkielisiä, ei välttämättä venäläisiä. Kirkko on kotoutuksessa vahva mahdollisuus. Kun kaikki muu uudessa maassa on erilaista, kirkko voi tuntua kotoisalta. Heitäkin on, jotka ovat vasta Suomessa liittyneet kirkkoon, Lappeenrannan ortodoksiseurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkynen kertoo.
Toisaalta suurin osa Etelä-Karjalaan muuttaneista venäläisistä ei ole minkään seurakunnan jäsen.
Ortodoksiseurakunnan toiminta on maakunnan molemmissa kaupungeissa lisääntynyt maahanmuuttajien myötä. Molemmissa kirkoissa järjestetään kerran kuussa slaavinkielinen jumalanpalvelus.
— Vaikka kuinka hyvin oppisi toisen kielen, sydämen ja sielun kieli on aina äidinkieli. Siksi omankielinen jumalanpalvelus on tärkeä, Tynkkynen sanoo.
Imatralla Pyhän Nikolaoksen kirkossa piipahtaa usein venäläismatkailijoita. Svetogorskilaisia saapuu toisinaan polkupyörillä jumalanpalvelukseen.
Tällä hetkellä Tynkkysen alaisena myös työskentelee vakinaisesti kaksi maahanmuuttajaa.
Itä-Suomen yliopiston Suomen historian professorin Tapio Hämysen mukaan Helsingin seudulla on pohdittu oman kirkonkin rakentamista venäläisille muuttajille. Hän uskoo, että jos siitä tulisi Venäjän kirkon alainen, uskontopoliittiset kysymykset nousisivat esiin. Venäjä on käyttänyt ja käyttää uskontoa poliittisena välineenä.
— Kun Venäjä autonomian aikaan teki politiikkaa, se otti lyömäaseeksi ortodoksiväestön huonon aseman Suomessa. Ryhtyykö se samaan nyt? Vähemmistönä voitaisiin nähdä Imatran ja Lappeenrannan seudun venäläiset, Hämynen pohtii.
— Nythän venäläiset ovat jo puuttuneet Suomen-venäläisten lapsiasioihin.
Tynkkynen pitää visiota kaukaa haettuna:
— Suomi hoitaa kyllä omat asiansa. Teoriassahan tietysti kaikki on mahdollista. Propagandaa ei kannata lähteä lietsomaan.
Lietsottukin on, puolin ja toisin.
Sata vuotta sitten Venäjä perusti venäläiskouluja Suomen alueille, vaikka venäjää ei raja-Karjalassa puhuttu. 1930-luvulla Suomella oli suunnitelma raja-Karjalan tyhjentämiseksi alkuperäisestä, epäluotettavasta, Venäjään yhteyttä pitävästä ortodoksiväestöstä. Tilalle aiottiin asuttaa luotettavia länsisuomalaisia.
Sota tuli kuitenkin väliin.
Raja näkyy myös Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa. Imatralla kokeiltiin kaksikielisiä iltakirkkoja, mutta ne lopetettiin osallistujien vähäisyyden vuoksi. Työntekijöistä osa puhuu venäjää. Seurakunta oli mukana projektissa, jossa autettiin venäjänkielisiä oppimaan suomea.
Kirkkojen väliset yhteyspyrkimykset kuuluvat kirkon perustehtävään.
— Vuoropuhelua Venäjän kirkkojen kanssa tarvitaan, jotta ymmärrys lisääntyy. Samalla voi oppia jotain, Imatran seurakunnan kirkkoherra Arto Marttinen sanoo.
Vuodesta 1970 jatkuneet korkean tason oppikeskustelut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa ovat tällä haavaa jäissä. Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen kertoo, että teemaksi oli jo sovittu muun muassa homoseksuaalisuus, mutta koska tavoitteista oli erimielisyyttä, keskustelut keskeytettiin. Syksyksi on luvassa seminaari.
Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon kanssa suomalaisten ystävyystoiminta on vilkasta. Jonkin verran luterilaisilla seurakunnilla on ystävyystoimintaa myös Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa.
— Poliittisesti kireänä aikana on tärkeää, että kirkkojen välinen vuoropuhelu toimii ja yhteydenpito jatkuu, Häkkinen muistuttaa.
Lähteenä on haastateltujen lisäksi käytetty Tanja Karppisen toimittamaa Lappeenrannan yliopiston ja Etelä-Karjala-instituutin julkaisua Kohtaamisia yli rajojen. Raportti 18 (2012).
Valtaosa tulijoista on venäjänkielisiä, ei välttämättä venäläisiä.
Timo Tynkkynen