Laivoja olisi kaupan

RISTEILYBISNES. Saimaa Travel on valmis luopumaan M/S Brahesta ja Lappeenrannan Laivat omista laivoistaan tietyin ehdoin.

Heikki Sopanen

Matkatoimisto Saimaa Travel etsii ostajaa omistamalleen M/S Brahelle. Laiva on tällä hetkellä vuokralla Flensburgissa Saksassa.

-Myynti on yksi vaihtoehto, mutta muitakin vaihtoehtoja laivan tulevaisuuden suhteen on pohdinnassa. Päätöksiä tehdään lähiaikoina, toimitusjohtaja Kirsti Laine Saimaa Travelilta kertoo.

Kaupunkiyhtiö Lappeenrannan Laivat on valmis myymään omistamansa M/S Camillan ja M/S Carelian tietyin edellytyksin. Camilla on vuokrattu Karelia Linesille ja Carelia Saimaa Travelille. Camilla risteilee Saimaalla ja Carelia tekee Viipurin risteilyjä.

Lappeenrannan Laivojen toimitusjohtaja, kaupunginsihteeri Juha Willberg sanoo, että laivat ovat kaupan, jos ostaja sitoutuu järjestämään laivaliikennettä Lappeenrannasta pitkälle tulevaisuuteen.

-Toisin sanoen ottaa hoitaakseen Lappeenrannan Laivojen tehtävän taata ja turvata laivaliikenne Lappeenrannassa.

Willberg arvelee samaan hengenvetoon, että sellaisen ostajan löytyminen ei ole kovin todennäköistä. Hän tarkoittanee, että Saimaan risteilyt ovat sen verran riskibisnestä, ettei laivan omistaminen kovin monia houkuta.

Mennyt kesä oli risteilyille erityisen haastava. Saimaa Travel kuljetti Lappeenrannan ja Viipurin välillä 17 600 matkustajaa, kun normaalikesinä heitä on 20 000-25 000.

-Alkukesän sää oli kehno, ja venäläiset puuttuivat. Heitä oli selvästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Toisaalta risteilyjä oli kulujen karsimiseksi seitsemän vähemmän kuin edellisenä kesänä, toimitusjohtaja Laine kertoo.

Laivamatka Suomesta Viipuriin ja takaisin on viisumivapaa muille kuin venäläisille. Venäjän puolella saa olla 72 tuntia. Laineen mukaan se tarkoittaa käytännössä kahta yötä Viipurissa.

-Kesässä olikin ilahduttavaa, että kaksi yötä Viipurissa olleiden määrä kasvoi. Eli Viipuri kiinnostaa kaupunkilomakohteena.

Laine sanoo, että ensi kesässä mietityttää niin Suomen kuin Venäjän taloudellinen tilanne.

-Toisaalta halvat lähimatkat saattavat kiinnostaa talouden tiukentuessa.

Lappeenrannan Laivojen Willberg kertoo, että Camillan risteilykausi jatkuu vielä muutamalla tilausristeilyllä.

-Tietojeni mukaan matkustajamäärä jää hieman viime vuotisesta, jolloin matkustajia oli 17 065.

Risteilybisneksen raakuudesta kertoo, että Camillan kanssa parikymmentä vuotta Saimaan risteilyjä tarjonnut El Faro lopetti risteilyt tähän kauteen.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen