Categories
Artikkelit

Lappeenranta ei hiisku Ikean jatkoaikaneuvotteluista

Lappeenranta. Myös neuvottelut mahdollisten muiden Mustolan tontista kiinnostuneiden kanssa pysyvät salassa.

Anne Kotiharju

Lappeenrannan kaupunki ei halua pukahtaa nyt mitään kesken olevista Ikean jatkoaikaneuvotteluista. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva antoi maanantaina kaupunginhallitukselle katsauksen Ikea-tilanteesta.

Jarva sanoo, ettei kommentoi neuvotteluita niin kauan kuin ne ovat kesken.

-Ainoastaan sen voi sanoa, että vuoden loppuun mennessä ja varmasti jo aikaisemminkin asia on ratkaistu.

Ikea on pyytänyt rakentamispäätökselleen vuoden jatkoaikaa. Näin Ikea voisi kertoa päätöksensä ensi vuoden loppuun mennessä.

Muun muassa kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) ja toinen varapuheenjohtaja Ari Torniainen (kesk.) vaativat hiljattain, että Ikealta pitää edellyttää vahvempaa sitoutumista Lappeenrantaan tuloon.

Mahdollisesti myös koko ajan juoksevista lisäkustannuksista ja saamatta jäävistä tuloista voisi vaatia korvausta Ikealta.

Kaupunki on investoinut tonttiin yli kymmenen miljoonaa euroa.

Mäkelä vaati lisäksi tontin tarjoamista myös muille kiinnostuneille. Tiettävästi myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää (kok.) on ollut sitä mieltä, että muut kiinnostuneet ja heidän ehtonsa pitää selvittää Kimmo Jarva ei kerro, neuvotellaanko tontista myös muiden kanssa tai onko joku taho ilmaissut kiinnostuksensa.

-Tästäkään en voi mitään sanoa. Neuvottelujen aikana ollaan pidättyväisiä.

Ikea maksaa kaupungille 50 000 euron sopimussakon, jos se ei tulekaan Lappeenrantaan. Jotkut päättäjät ovat vaatineet sakon korottamista.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Kakkola (sd.) vahvistaa, että kaupunginhallitus päätti antaa neuvottelijoille neuvottelurauhan.

-Kaupunginhallitus antaa tukensa kaupunginjohtajalle ja muille neuvottelijoille.

Alkuperäisen sopimuksen mukaan Ikean pitäisi avautua jo lähiviikkoina Lappeenrannan Mustolassa.

 

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju