Kalle Sipiläinen
Koko Alisa Vainion perhe on ollut pyörryksissä alkuviikon jäljiltä. Nuoren lappeenrantalaisen viime lauantaina juoksema maratonaika nosti hänet silmänräpäyksessä valtakunnan puheenaiheeksi.
Valtamedia on ottanut Vainion omakseen. Haastattelupyyntöjä on sadellut ulkomaita myöten.
Onko tässä suomalaisen kestävyysjuoksun pelastaja, kysytään. Monet tv-ohjelmat haluaisivat hiomattoman timantin vieraakseen, mutta niihin lähtemistä harkitaan nyt tarkkaan.
— Eihän tällaiseen kukaan osannut varautua, Alisa Vainion isä Jyrki Vainio puhaltelee.
— Selvää on, että odottamaton julkisuusrumba stressaa helposti, vaikka Ali on itsekin sanonut, ettei hän ole voittanut vielä mitään, on vain juossut maratonin, äiti Paula Vainio puolestaan toteaa.
Alilla, kuten vanhemmat tytärtään kutsuvat, on tällä hetkellä paljon muitakin asioita mielessään. Ylioppilaskirjoitukset ovat alkaneet, on koeviikkoa, harjoittelua, omaa elämää.
— Vähän on annettu ohjeita, ettei edes kannata lukea kaikkia juttuja, Jyrki Vainio kertoo.
— Eikä hän ole lukenutkaan hirveästi. Kyllä hän osaa jättää niitä vähän omaan arvoonsa. Mutta onhan hän aiheena myös eri radiokanavilla. Niihinhän ei voi itse edes vaikuttaa mitenkään, mutta monet kuulevat ne, ja jutut alkavat paisua.
Liikaa julkisuutta valittavat yksilölajien urheilijat ovat Suomessa harvinaisuuksia.
Vasta 17-vuotiaan Vainion kohdalla kaikki on kuitenkin mennyt muutamassa päivässä turhan pitkälle. Puhelinnumero on täytynyt muuttaa salaiseksi.
Humalaisetkin ovat soitelleet.
— On sellaistakin. Kaikenlaista örvellystä hänelle tuli pitkin yötä, kun puhelinta piti pitää auki ihan herätyskellonkin vuoksi, Jyrki Vainio kertoo.
Nuorilla on myös omat sosiaalisen median kanavansa, joiden kautta tulee yhteydenottoja.
Vanhemmat tietävät, ettei nykyisenlainen myllytys kestä pitkään. Hyvää esilläolossa on tietenkin se, että halukkaita yhteistyökumppaneita ja tukijoita on ilmaantunut.
— Rahaa kyllä tarvitaan. Sitä menee leirityksiin ja kaikenlaiseen muuhun. Jos joku haluaa rahaa tarjota, niin hyvin nöyrästi suhtaudutaan, Paula Vainio sanoo.
Vanhemmat tiesivät, että tytär jaksaa juosta maratonin. Ei häntä olisi muuten matkaan päästettykään, vaikka palava halu olikin.
Joutsenon soolojuoksun lopputulos oli paras suomalaisnaisen tällä vuosituhannella kellottama aika 2.33.24. Samalla Vainio pompahti heti kuudenneksi Suomen naisten kaikkien aikojen tilastossa, vaikka taittoi kuninkuusmatkan vasta ensimmäisen kerran.
— Oli perjantaiaamu, kun mietimme sitä. Itse asiassa minä taisin hänelle sanoa, että jos mentäisiin sinne Joutsenoon, niin kukaan ei edes huomaa. Jossainhan luki, että jos hän olisi juossut 2.45, niin sitä ei olisi huomioitu mitenkään, Paula Vainio miettii.
Hän kuvaa tyttärellään olevan ”sellainen juoksemisen ilo”.
— Se on hänen juttunsa. Ehkä siihen perustuvat nämä kaikki tuloksetkin.