Categories
Artikkelit

Toiveissa joulupukki ja laadukas opetus

LAPPEENRANTA. Teknillisessä yliopistossa aloitti syksyllä lähes 400 uutta kansainvälistä opiskelijaa.

Katja Neuvonen

Lappeenrannan teknillisen yliopiston aulassa on tiistaina aamupäivällä tungosta. Sadat uudet kansainväliset opiskelijat etsivät vanhempia opiskelijoita, tutoreita, joiden johdolla he tutustuvat uuteen opiskelupaikkaansa.

Pietarilainen Georgii Bunin on yksi tulokkaista. Matematiikkaa opiskeleva Bunin tuli Lappeenrantaan, koska hänen koulunsa tekee yhteistyötä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Vaikka Pietarista on Suomeen matkaa vain parisataa kilometriä, Bunin ei ollut koskaan aiemmin käynyt Suomessa.

Nuorukainen kertoo kuulleensa, että Suomessa opiskelijoilla on käytössään nykyaikaisemmat laitteet kuin Venäjällä.

-Opiskelu on täällä interaktiivisempaa. Teoriaa pääsee soveltamaan enemmän käytäntöön toisin kuin omassa koulussa Pietarissa.

Bunin toivoo saavansa Suomessa kasaan jonkinlaisen opintokokonaisuuden, jonka jälkeen hän voi jatkaa gradun tekemistä omassa koulussaan. Valmistumisen jälkeen hän aikoo suunnata jatko-opintojen pariin.

Yhden lukukauden Lappeenrannassa viettävä Bunin ei pidä mahdottomana ajatusta, että hän joskus palaisi Suomeen työskentelemään.

-Haluaisin muuttaa pois Venäjältä ehkä Kanadaan tai miksi ei Eurooppaankin.

Venäjää korkeampi elintaso houkuttaa häntä ulkomaille.

Opiskelu Lappeenrannassa on Buninille ilmaista. Jos Suomessa olisi lukukausimaksut, Bunin ei usko, että hänen olisi mahdollista opiskella täällä.

 

Kiinalainen Lu Zhang on ehtinyt totuttautua Suomeen vajaan viikon ajan. Hän on Suomessa ja koko Euroopassa ensimmäistä kertaa.

-Olen reissannut aiemmin pääasiassa Aasiassa.

Zhangin mielikuvissa Suomi on maa, jossa on paljon järviä ja todella kylmä talvi.

-Niin ja joulupukki asuu täällä.

Hän suunnittelee reissaavansa vuoden mittaisen Suomi-visiittinsä aikana ainakin Lappiin joulupukkia katsomaan. Tähän mennessä Zhang on ehtinyt jo kokea suomalaiset grillijuhlat.

-Kävin saunassa ja sain maistaa suomalaisia ruokia, kuten mustikkapiirakkaa. Se oli hyvää.

Kiinan ja Suomen erot ovat Zhangin mielestä huomattavat.

-Kiinassa on paljon ihmisiä, talot ovat huomattavasti korkeampia, eikä ilma ole yhtä raikas kuin Suomessa.

 

Kaukaisimmat opiskelijat Etelä-Afrikasta

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa aloitti tänä syksynä opintonsa hieman alle 400 ulkomaista opiskelijaa.

Opiskelijoita ja opettajia koulussa on 66 eri maasta.

Valtaosa kansainvälisistä opiskelijoista tulee Venäjältä. Opiskelijoita on myös muun muassa Nepalista, Iranista, Etiopiasta ja Brasiliasta.

Yliopistoon haki vuonna 2014 yhteensä 2 117 ulkomaalaista opiskelijaa. Tänä syksynä hakijamäärä kasvoi muutamalla prosentilla.

Lähde: Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Kirjoittaja:
Katja Neuvonen