Vauvojen taidepaja vientituotteeksi

Lappeenranta. Musiikkiopiston ja museon yhteinen taidepaja vauvoille on vieraillut useasti Venäjällä, viimeksi Nizhni Novgorodissa.

Riina Nokso-Koivisto

Lappeenrannan museon ja musiikkiopiston yhteinen vauvojen taidepaja herättää kiinnostusta Venäjällä. Musiikkia ja kuvataidetta yhdistävä Musartti-työpaja on vieraillut Viipurissa, Pietarissa ja viimeksi Nizhni Novgorodissa Volgan varrella.

Museon amanuenssin Mona Taipaleen mukaan työpaja on venäläisten mielestä poikkeuksellinen, koska kohderyhmänä ovat niin pienet lapset, eli vauvat ja taaperot.

 

Vaikka taidekasvatus on Venäjällä vahvaa ja arvostettua, se alkaa yli kolmivuotiaana ja etenee järjestelmällisesti ja kunnianhimoisesti.

Lappeenrantalaisten vauvatyöpaja on ammattimaisesti toteutettu ja ohjattu, mutta ote on leikkisä ja vapaa, vauvan ja vanhemman mukavaa yhdessäoloa. Työpajan aikana lapset tutustuvat musiikin rytmissä väreihin. Lopuksi vauvat pääsevät itse maalaamaan hedelmäsoseilla.

— Nuoret venäläisvanhemmat arvostavat sitä, että toiminta perustuu puhtaasti leikkiin, mutta on silti laadukasta, varhaisiän musiikkikasvattaja Riitta Jauhiainen sanoo.

Saman huomion Jauhiainen on tehnyt työssään musiikkileikkikoulun opettajana. Etenkin Sammonlahdessa ryhmät täyttyvät nopeasti, ja mukana on huomattava määrä venäläistaustaisia perheitä.

 

Musiikkiopisto ja museo ryhtyivät kehittämään yhteistä työpajaa Lappeenrannassa kuusi vuotta sitten. Mona Taipaleen mukaan konsepti on kokemuksen karttuessa kehittynyt. Nykyisin työpajaan liittyy tarina kadonneesta kissasta ja väripolku, joka rakennetaan aina sen tilan mukaan, minne työpaja viedään.

— Nizhni Novgorodissa työpajan ympärillä oli esimerkiksi todella värikkäitä nykytaideteoksia, joita pystyimme hyödyntämään. Väripolku johdatti teokselta toiselle, Taipale sanoo.

Mona Taipaleen ja Riitta Jauhiaisen lisäksi mukana on harmonikansoiton opettaja Päivi Valkeajoki Lappeenrannan musiikkiopistosta.

Venäjällä vieraillessaan vauvatyöpaja on herättänyt aina paikallisen median kiinnostuksen.

— Nytkin etukäteen vitsailimme, että tottahan Nizhni Novgorodissakin tulee tv paikalle. Ja tulihan se, Taipale sanoo.

Nizhni Novgorodiin työpajan kutsui Suomen Moskovan suurlähetystö, joka myös rahoitti vierailun. Lappeenrantalaiset toivovat, että tulevaisuudessa ulkoministeriön kanssa syntyisi myös uusia yhteistyökuvioita.

 

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto