Kuukausi: lokakuu 2015

  • Kornetissa säilyy kuulo

    Lappeenranta. Rakuunasoittokunta on harjoitellut uusissa, hulppeissa tiloissaan jo pari kuukautta — yksinoikeudella.

  • Tieto lisää tuskaa ja halua auttaa

    Joutseno. Rehtori Heikki Laivamaa sai alueraadin järjestämän keskustelutilaisuuden ainoat aplodit. Laivamaan johtamassa keskuskoulussa käy koulua…

  • Tiloja löytyy hätätilanteessa

    Anne Kotiharju Lappeenranta on listannut mahdollisia tiloja uusille vastaanottokeskuksille. Lisäksi kaupunki selvittää edellytyksiään ottaa nykyistä…

  • Maailman ensimmäinen kauppakeskusteatteri

    Teatteri. Lappeenrannan uusi kaupunginteatteri palauttaa teatterin kansan pariin.

  • Rahavirrat ovat kovin kiemuraisia

    Heikki Sopanen Liikenneministeriön budjettiesitys oli eduskunnan lähetekeskustelussa tiistaina. Maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) kertoo…

  • Viimeinen kuulutus

    Lentoliikenne. Lappeenrannan lentokentän kohtalosta on käynnissä kova vääntö. Tauko lentoihin tulee joka tapauksessa.

  • Taidekierrokselle pankkiin

    Lappeenranta. Osuuspankki hankkii eteläkarjalaisten taiteilijoiden teoksia.