Categories
Artikkelit

Teatterikerhosta teatterimatkaseura

Petteri Värtö

Lappeenrannan teatterikerho on päätynyt lopettamaan liiketoimintansa. Kerho kokoontuu päättämään asiasta tiistaina 1. joulukuuta. Kerhon toiminta jatkuu teatterimatkoja järjestävänä seurana, muu toiminta on avoinna. — Se jäänee nähtäväksi. Pieniä kahvituksia on pyydetty tekemään, ja jotain pientä rahan keräämiseksi pitäisi järjestää, sillä lopettaminen tyhjentää kassan, kerhon sihteeri ja ravintolapäällikkö Lenita Aikioniemi kertoo. Teatterikerhon liiketoiminnan päättymisen taustalla on Lappeenrannan kaupungin päätös siirtää kesäteatterin kahvilatoiminnan järjestäminen Kehruuhuoneelle ja kaupunginteatterin asiakaspalvelu Fazer Food Servicelle.

Teatterikerho on vastannut kaupunginteatterin aula- ja lämpiöpalveluista Valtakadulla vuosikausia. Uudessa teatterissa palvelu siirtyi kilpailutuksen jälkeen Fazerille ”kokonaistaloudellisesti paremman tarjouksen” jälkeen. — Fazer ja kerho olivat ainoat tarjouksen jättäneet. Osana tehtävää oli markkinointi, mihin isolla toimijalla on parempi koneisto, vaikka olemme ennenkin myyneet tilaa ja olleet yhteyksissä asiakkaisiin, Aikioniemi sanoo. Teatterikerho on toiminut vapaaehtoisvoimin vuodesta 1951. Yleishyödyllinen yhdistys on tukenut Lappeenrannan nuorisoteatteria ja taidekoulu Estradia sekä jakanut stipendejä myös teatterin näyttelijöille.


Categories
Artikkelit

Vähän erilainen syysloma toi EM-kultaa

Vapaaottelu. Sanna Merta palasi äitiyslomalta 2,5 vuoden tauon jälkeen kovan kamppailulajin kisoihin ja voitti maanosan mestaruuden Birminghamissa. Harjoittelun, vaativan työn ja perhe-elämän yhdistäminen on melkoinen palapeli.


Categories
Artikkelit

Lottamuseo haaveilee sotilaskodista

Ilpo Leskinen Etelä-Karjalan lottamuseo varautuu majan muuttoon. Museo toimii Eksoten neuvolan alakerrassa Kirkkokadun ja Koulukadun kulmassa. Etelä-Karjalan Lotta Svärd -perinneyhdistyksen puheenjohtaja Kati Kaapro kertoo, että vuokratiloissa saadaan olla vuoteen 2017 saakka. -Olemme viritelleet verkkoja, jotta lottamuseolle löytyy uusi paikka keskustasta ja museo voi jatkaa toimintaa. Lappeenrannan veteraanijärjestöt haaveilevat Kaapron mukaan saavansa kaikille yhteiset tilat Rakuunamäen sotilaskodista, kun se aikanaan lopetetaan. Maasotakoulun toiminnot keskittyvät vuosi vuodelta lentokentän reunaan, jossa jo toimii toinen sotilaskoti. Kun rakuunaeskadroona siirtyy Haminaan, Rakuunamäen sotilaskodilta vähenevät asiakkaat. -Tiloissa voisi toimia pieni lottakanttiini, joka kahvittaisi turistiryhmiä, Kaapro ideoi. Lottamuseolla on kakkosvaihtoehtona päästä johonkin kaupungin keskusta-alueella omistamaan kiinteistöön.