Rauhaan rakentuu ”mini-Myllysaari”

Lappeenranta. Uimaranta, leikkipuisto, rantalentopallokentät ja muut työt maksavat 300 000 euroa. Edellinen Rauhan puisto vei 400 000 euroa.

Anne Kotiharju

Lappeenrannan Rauhan kylpyläalueelle tulee viimein kunnon uimaranta uimakoppeineen. Rantaan rakennetaan myös rantalentopallokenttä, leikkipaikka, paviljonki ja portaikko Alminraitilta.

-Sinne tulee sellainen mini-Myllysaari, luonnehtii kaupunginpuutarhuri Hannu Tolonen.

Uimaranta tulee nykyisen ravintola Rauhanrannan länsipuolelle eli Tiuruniemen suuntaan.

-Nyt siellä on ruovikkoista ja epäsiistiä aluetta. Kun ranta saadaan kuntoon, maisema ja näkymä Saimaan suuntaan siistiytyy, kuvailee Tolonen.

Uimaan ja oleilemaan uudelle rannalle päässee juhannuksen jälkeen. Viimeistelytöitä voi jäädä syksyyn.

Tolonen korostaa, että puisto ja uimaranta on avoin kaikille.

Uimaranta palveluineen on kaupungin maalla. Kaupunki hakee kustannuksiin ulkopuolista rahoitusta. Jos sitä ei tule, kaupunki maksaa 300 000 euron kulut omista EU- ja elinkeinomäärärahoistaan.

-Toivon, että Holiday Club Saimaa voisi tehdä yhteistyötä rahoituksessa, sanoo Tolonen.

Suunnitelman mukaan Holiday Club vastaisi uimarannan ylläpidosta.

Kaupungin rakentama edellinen leikkipuisto valmistui viime vuonna kylpylän edustalle. 400 000 euron kustannukset jakautuivat puoliksi kaupungin ja Euroopan aluekehitysrahaston kesken.

Setälän leikkipuisto suunniteltiin Tolosen mukaan niin, että se palvelee mahdollisimman hyvin Angry birds sisäaktiviteettipuiston kävijöitä.

Tolonen arvelee, että uimarannan rakentamisen jälkeen kaupungin vastuulle tulevat ympäristötyöt on enimmäkseen tehty Rauhassa. Kylpyläntie on vielä keskeneräinen.

Kaupunki rakentaa isoa puistoa parhaillaan myös Lappeenrannan keskustassa kirjaston takana. Vapaudenaukion puiston kokonaiskustannukset ovat Tolosen mukaan noin 400 000 euroa.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju