Teatteri. Helppoja nauruja Fingerporista

Maaria Drake

Pertti Jarla: Fingerpori. Ohjaus: Kimmo Virtanen. Dramatisointi: Jussi Helminen. Sävellykset: Reino Nordin. Rooleissa: Hanna Kaskela, Ulla-Maija Järnstedt, Kari Kinnari, Aki Honkatukia, Marko Kurikka, Pekka Räty, Heikki Pöyhiä. Teatteri Imatran ensi-ilta yökerho Valentinossa 30.10.2015. Sarjakuvat tekevät kovasti tuloaan näyttämöille. On Viiviä ja Wagneria, kuten Teatteri Imatrassa kaksi vuotta takaperin, on Mummoa, kuten Lappeenrannan kaupunginteatterissa pikapuoliin. Mikäs niitä on dramatisoidessa, jos tarina kantaa ja hahmot ovat herkullisia. Sitten on tämä Fingerpori. Sanaleikeillä kikkaileva suomalaisten suosikkisarjakuva, kolmisen strippiä huvitusta tai toisinaan päänvaivaa päivässä. Teatteri Imatra ei kaihda haasteita, sen osoitti jo viime kevään Hobitti-spektaakkeli. Nyt ollaan vieläpä uudella areenalla, yökerhossa, eikä se haaste tälläkään kertaa ole helpoimmasta päästä.

Hahmot ovat kyllä Pertti Jarlan Fingerporissa varsin mehukkaita ja eittämättä lavalle tuomisen arvoisia, ja niitä Jussi Helisen dramatisoinnissa vilisee enemmän kuin riittämiin — muutaman olisi voinut karsiakin. Mukana ovat vakiokasvot Heimo Vesa, kaupunginjohtaja Homelius, Mustanaamio ja itsensäpaljastaja Asko Vilenius, joka tosin jää muusikon tehtävässään harmittavan vähälle huomiolle. Ehdotonta ykköskaartia on Ulla-Maija Järnstedtin Rivo-Riitta, joka sätkä huulessaan on repäisty suoraan sanomalehden sarjakuvasivulta. Pienieleisyys on Riitan valtti — niin leidin suoltamat kaksimielisyydet tulevat taatusti huomattua. Samoin teoksen tähtiin kuuluu Marko Kurikan esittämä, jokseenkin alkoholiongelmainen kunnanvaltuutettu, joka kantaa monta kohtausta, melkeinpä koko jälkimmäistä näytöstä. Hersyvän huvittavia ovat myös Hanna Kaskelan hahmoista juontajaneitonen sekä lööppejä repivä toimittaja. Joidenkin hahmojen kohdalla sen sijaan oli menty metsään. Ylilyövä naamanvääntely tämmöisessä esityksessä sallittakoon, mutta kun sitä tehdään aivan turhaan, se on jo puuduttavaa. Esimerkiksi Heimo Vesasta (Aki Honkatukia) on tehty syyttä suotta peteliusmainen illistelijä. Insinöörimies toimisi paljon paremmin neutraalimpana versiona ja tasoittaisi muuta hahmotykitystä.

Mutta se tarina. Jarlan stripeissä ei ole jatkuvuutta, kukin pätkä on oma pieni kertomuksensa. Rakenna siitä sitten draaman kaarta. Kummoista kertomusta ei Teatteri Imatran versioon ole yritettykään luoda. Näennäisesti ollaan kunnantalolla, aluksi kunnan juhlassa, myöhemmin valtuuston kokouksessa. Sekavaksi kuitenkin menee, enimmäkseen nimenomaan väkisin mukaan sullotun valtaisan hahmokavalkadin vuoksi. Oliko esimerkiksi Sam Makkosen ja Krapula-Päivin rakkaustarinan aivan välttämätön mahtua mukaan? Entä nuorisopapin, joka ei juuri jaksa naurattaa?

Fingerporilla on hetkensä, jotka ovatkin todella hauskoja. Valitettavasti suurimman osan näytöksestä mennään helppojen vitsien kautta. Sanaleikit eivät tosiaan ole yksinkertaisin mahdollinen laji teatterissa, siksi niille olisi suonut enemmän aikaa kehittyä, muhia ja huvittaa katsojan päässä. Parhaimmat vitsit ovat nokkelia, sellaisia, jotka vaativatkin vähän aivotyöskentelyä. Nyt nauruja kalastellaan hirvittävään tahtiin peräperää, mutta naurulle ei lopulta anneta riittävästi aikaa. Alkaa tuntua suorastaan katsojan aliarvioimiselta, kun homoille tai natseille ilveillään kymmenettä kertaa. Fingerpori saa kuitenkin paljon anteeksi sillä, että se on ajoitettu pikkujoulukauteen ja esitetään yökerhossa. Valentino ei ole ollenkaan pöllömpi paikka hupailulle. Fingerpori-sarjakuvan ystäviin näytelmä uponnee kuin häkä. Ja ystäviähän Fingerporilla on.  

Hahmot ovat kyllä varsin mehukkaita ja eittämättä lavalle tuomisen arvoisia. Hyvää: Näyttelijät vaihtavat hahmoja käsittämättömän nopeasti yhdestä toiseen. Huonoa: Vitseissä mennään helpoimman kautta. Erityistä: Näytelmän tarttuvat musiikit on säveltänyt muusikko, näyttelijä Reino Nordin.