Tiilikaisen norppapuheille kritiikkiä

Saimaannorppa. Ministerin mielestä uusia kalastusrajoituksia ei tarvita. Luonnonsuojeluliitto ja Metsähallitus ovat eri mieltä.

Timo Laitakari

Suomen Luonnonsuojeluliitto (SLL) ärähti tiistaina maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.) saimaannorpan suojelusta. Liiton mielestä Tiilikaisen kannat Saimaan kalastusrajoituksista ovat norpalle kohtalokkaita.

Tiilikainen sanoi maanantaina Ylellä, että nykyiset norpan suojelemiseksi tehdyt kalastusrajoitukset ovat riittäviä, eikä kiristyksiä tarvita. Tiistaina Tiilikainen kommentoi asiaa vielä Twitterissä.

– Kanta kasvaa, nykyiset suojelukeinot toimivat. Niitä jatketaan.

Luonnonsuojeluliitto näkee asian toisin. Tiedotteessaan se pitää viime vuosien kannankasvua epävakaana ja ”lähes olemattomana”.

Liitto haluaa kaikki vaaralliset kalanpyydykset pois norpan esiintymisalueelta.

– Juuri nyt on aika tehdä entistä tiukempia kalastusrajoituksia. Niillä on suomalaisten ja saimaalaisten vankka tuki, niihin on tieteelliset perusteet ja niillä on kiire, SLL:n norppa-asiantuntija Kaarina Tiainen sanoo tiedotteessa.

Metsähallituksen norppa-asiantuntija, ylitarkastaja Tero Sipilä on samaa mieltä sekä ministerin että SLL:n kanssa.

Hän vahvistaa, että norppakanta on jo vuosia ollut tasaisessa, joskin hitaassa kasvussa: tärkeä tekijä tässä on ollut juuri kalastusrajoitusten lisääminen.

– Se on ollut täysin ratkaisevaa. Ilman rajoituksia kanta olisi pienentynyt.

Sipilän mukaan ongelma on, että ilman uusia rajoituksia kasvu hiipuu. Ilmastonmuutos ja vähälumisten talvien yleistyminen heikentävät norppien mahdollisuuksia. Siksi Sipilä ja Metsähallitus kannattavat rajoitusten pientä kiristämistä.

Huonoina talvina norpan pesintää on helpotettu ihmisten kolaamilla apukinoksilla. Niistä on Sipilän mukaan apua, mutta poikaskuolleisuus nousee silti luontaista tasoa suuremmaksi.

Sipilä ennakoi, että kun huonojen talvien osuus lisääntyy, myös pesäkuolleisuus kasvaa.

– Tätä ei voida kompensoida muutoin kuin lisäämällä kalastusrajoituksia.

Sipilä pitäisi viisaana, että heinäkuussa kaikki verkkokalastus kiellettäisiin keskeisillä norppavesillä.

Kirjoittaja:
timo Laitakari