Hyppy uuteen Etelä-Karjalassa

Elokuva. Finnkino on lisännyt elokuvissakäyntiä maakunnassa. Bio Vuoksi ei ole hävinnyt kilpailussa.

Petteri Värtö

Elokuva on takonut kotimaisten teattereiden katsojaennätyksiä Suomessa vuonna 2015. Myös Etelä-Karjalassa on käyty tänä vuonna elokuvissa tuntuvasti viime vuosia useammin. Lippuja on myyty arviolta 170 000.

Yleisöä kiinnostavien elokuvien ohella maakunnallista kasvua selittää erityisesti uuden elokuvateatterin avautuminen Lappeenrantaan syyskuussa. Finnkino Strand otti sen myötä isoimman siivun leffakäynneistä.

— Nousu on asioiden summa: Hyvä leffavuosi ja kotimaisten elokuvien kiinnostavuus. Ihmisillä on vähemmän rahaa käytettäväksi, ja ne käytetään lähellä oleviin palveluihin, Bio Vuoksen yrittäjä Sanna Ilonen pohtii.

Finnkino ei kerro teatterikohtaisia lukuja. Elokuva Luotolan katsojamäärä oli sama kuin vuotta aiemmin, 91 000. Bio Vuoksessa kasvua oli 20 prosenttia ja katsojia runsaat 37 000. Finnkino söi Luotolan kasvueväät.

— Avauskuukaudet menivät hyvin, mutta huuma tasoittunee ensi vuonna. Uutuuden viehätys ja näytösmäärien lisääntyminen kasvattavat kiinnostusta elokuviin, Finnkino Strandin teatteripäällikkö Malla Sevón sanoo.

Finnkinolla oli näkyvät avajaistarjoukset, ja joulukampanja näkynee teatterissa myös alkavana vuonna. Ketju jatkaa kaupunkilaisten opettamista uusille leffatavoille, sillä arjen päivänäytöksissä on yleensä ollut hyvin tilaa.

Luotolan vuosi olisi ollut huippu ilman uutta kilpailijaa. Yrittäjä Merja Luotola-Maarnela kertoo olevansa yllättynyt, että vuosi jäi plussalle. Finnkinon tulo kuihdutti 20 prosentin kasvun kuitenkin 0,6:ksi loppuvuonna.

— Alkujärkytys on tasaantunut. Tuleva kevät näyttää, miten homma rullaa tästä eteenpäin ja mikä on meidän paikkamme. Ihmiset päättävät, missä käyvät elokuvansa katsomassa. Kannustusta olen kyllä saanut paljon.

Kansainvälisen kilpailijan ohella Elokuva Luotolan tulevaisuutta varjostaa paikallinen pankki. Luotola on Etelä-Karjalan osuuspankin vuokralainen, ja vuokrasopimus päättyy vuoden 2016 lopussa. Jatkosta ei ole tietoa.

— Päätöksiä pitäisi saada, mutta millaisen vuokrasopimuksen uskaltaa tehdä, jos emme pärjää kilpailussa. En ole lopettamassa, mutta toiminnan pitää olla taloudellisesti kannattavaa, ja tekniikkaan on voitava satsata.

Kino Patteryn esityksiä näki Parikkalassa yli 2 300 katsojaa vuonna 2015. Ison osan yleisöstä tuovat koulukinot Parikkalassa ja Rautjärvellä sekä yhteistyö järjestöjen kanssa. Kino Pattery näyttää yleensä kotimaisia elokuvia, koska ne vetävät parhaiten Parikkalassa. Se saa isot ulkomaiset leffat näytettäväksi tavallisesti vasta muutaman viikon päästä ensi-illasta, jolloin innokkaimmat leffadiggarit ovat ehtineet jo toisille lippuluukuille.

Katsotuimpia leffoja

Etelä-Karjalassa 2015

Luokkakokous 11 219 katsojaa.

Napapiirin sankarit 2 9 911 (luvusta puuttuu Finnkinon lopullinen katsojamäärä).

007 Spectre 7 157 (luvussa mukana vain Bio Vuoksen ja Elokuva Luotolan katsojamäärä)

Star wars — the Force awakens 6 189 (luvusta puuttuu Finnkinon lopullinen katsojamäärä)

Kätyrit 7 531

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri 6 994

Kätilö 6 433 (luvussa mukana vain Bio Vuoksen ja Elokuva Luotolan katsojamäärä)

Finnkinon puuttuvat luvut selittyvät pörssiyhtiön niukalla tiedotuslinjalla. Yhtiö antaa sopimaksi katsomansa tiedot alkuvuodesta.

 

Kirjoittaja:
Petteri Värtö