Juhlavan pimeä kohtaus

LAPPEENRANTA. Katja Reponen filmasi koko maanantain yökerhossa. Hänen tuleva lyhytelokuvansa kertoo nuorten naisten kidnappauksesta.

Ilpo Leskinen

Yhdessä päivässä saa aikaan pienen otoksen lyhytelokuvaan. Lappeenrantalainen elokuvaharrastaja Katja Reponen uurasti maanantaina avustajiensa kanssa yökerho Ilonassa.

Yökerhossa oli hyvin pukeutuneita avustajia värivaloissa. Osa nuorista istui pöydissä ja osa viiletti tanssiparketilla. Reponen kuvasi useita otoksia ja sai takaperin kävellessään varoa, ettei kompastuisi ravintolatuoleihin.

Katja Reponen tekee parhaillaan indie-elokuvaa. Hänen jännityselokuvansa teemana on nuorten naisten kidnappaus. Enempää hän ei juonesta paljasta.

-En ole vielä päättänyt elokuvan pituutta. Se on jotain puolen tunnin ja tunnin väliltä.

Hän on tehnyt elokuvaa pari kolme kuukautta. Yökerhon lisäksi lyhytelokuvaa on kuvattu kotona, ulkona ja kahvilassa. Yli puolet tarvittavasta materiaalista on jo kasassa.

Yökerho järjestyi kuvauspaikaksi helposti, kun päivästä päästiin sopuun.

Reponen haki ennen joulua avustajia yökerhokohtausta varten. Avustajia saatiin värvättyä lähes 30. Se oli riittävästi, mutta enemmänkin hän olisi toivonut saavansa. Iso osa paikalle tulleista kuului Reposen tuttavapiiriin.

Sisarukset Irma ja Jarno Häkkinen kuuluvat Katja Reposen ystäviin. He ovat toimineet avustajina Reposen aiemmissakin lyhytelokuvissa. Häkkiset tulivat paikalle jo kello 12.30, kun muut avustajat oli pyydetty kello 14:ksi. Omat eväät piti ottaa mukaan.

-Tosi hauskaa on ollut. Olen tullut todella mielelläni mukaan Katjan projekteihin, Irma Häkkinen sanoo.

-Välillä jonkin kohtauksen filmaaminen kestää pitkään ja joskus joutuu odottelemaan, mutta kokonaisuutena tämä on mukavaa, Jarno Häkkinen kertoo.

Katja Reponen pääsi viime keväänä ylioppilaaksi. Hän pyrkii opiskelemaan elokuva-alalle. Hän on kuvannut melkein koko ikänsä ja tehnyt nettipalvelu Youtubeen useita lyhytelokuvia. Hänellä on siellä Mara katti -niminen tili.

Reponen toivoo, että hän voisi näyttää nyt filmattavan elokuvan keväällä paikallisessa teatterissa.

Indie on riippumaton, pienellä budjetilla ja valtavirran ulkopuolella tehty elokuva.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen