Metsäteollisuudesta tuli taas tärkeää

Talousvuosi 2015. Etelä-Saimaa listasi Etelä-Karjalan kiinnostavimmat talousuutiset kuluvalta vuodelta. Venäläisen ostosmatkailun romahdus palautti taas mieleen sen, että maakunta elää paljolti puunjalostuksesta.

Timo Laitakari

Ostosmatkailun kriisi

Ruplan kurssi romahti joulun alla 2014. Se oli lopullinen kuolinisku monta vuotta jatkuneelle venäläisen ostosmatkailun buumille. Vuonna 2015 Etelä-Karjalan kaupat ja matkailuyritykset ovat joutuneet totuttelemaan hiljaiseloon.

Verovapaa myynti on madellut koko vuoden. Pitkäkilpisten turistibussien tai citymaastureiden ruuhkista ei ole tältä vuodelta havaintoja.

Kun maakunnassa tehtiin vuonna 2013 verovapaata kauppaa noin 200 miljoonalla eurolla, tänä vuonna päästään puoleen siitä.

Seuraukset näkyvät paitsi työttömyystilastoissa myös kaupunkien vapaina liiketiloina. Lappeenrannan kauppakeskuksista erityisesti Myllymäen Family Center ja keskustan Opri näyttävät surullisilta tyhjine näyteikkunoineen.

Suurimmista kaupan alan yrityksistä sekä Etelä-Karjalan osuuskauppa (Eekoo) että K-ryhmä ovat kertoneet myynnin pudotuksista. K-ryhmän myynti Etelä-Karjalassa laski tammi-kesäkuussa kymmenen prosenttia ja Eekoon kahdeksan.

Vastaava kurjuus näkyy matkailussa, missä moni majoitusyrittäjä on joutunut pistämään ovet säppiin.

Metsäteollisuus investoi

Muutama vuosi sitten metsäteollisuus näytti auringonlaskun alalta, kun paperikoneita suljettiin ja tehtaita hiljeni. Kuluva vuosi on näyttänyt Etelä-Karjalassa aivan toiselta.

Vuosi käynnistyi hienosti, kun UPM sai Lappeenrannan Kaukaalle rakennetun biojalostamonsa tuotantokäyttöön. Toukokuussa mäntyöljystä valmistettua dieseliä alkoi saada myös huoltoasemilta.

Kesäkuussa UPM kertoi investoivansa Kaukaalle 50 miljoonaa sellukuivaamoon ja paalauslinjaan.

Imatralla Stora Enso sai vuoden aikana ulos ensimmäiset uudenlaisesta mikrosellusta valmistetut tuotteensa. Perinteisempään bisnekseen kuului lähes 30 miljoonan euron investointi Tainionkosken kartonkikoneeseen.

Huonojakin uutisia toki kuultiin. Kaukaan paperikone 2 suljettiin maaliskuun alussa ja toista sataa ihmistä menetti työpaikkansa.

Sahoilla oli menekkiongelmia. Stora Enso irtisanoi alkukesästä Honkalahden sahaltaan 17, ja syksyllä yhtiö turvautui lomautuksiin. Myös Metsä Woodin Lappeenrannan sahalla kerrottiin syksyllä lomautuksista.

Toukokuussa mäntyöljystä valmistettua dieseliä alkoi saada myös huoltoasemilta.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari