Uusi laki suojelee lohia rauhoituksilla

Erittäin uhanalaisen järvilohen ja järvitaimenen kalastus kielletään kokonaan Vuoksen ja Hiitolanjoen vesistöissä.

Matti Saarela

Sekä vapaa-ajankalastajat että ammattikalastajat siirtyvät tammikuun alussa uuteen aikaan. Uusi kalastuslaki ja -asetus muuttavat monia kalastukseen liittyviä vanhoja tapoja.

Johtava kalatalousasiantuntija Veli-Matti Kaijomaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) Järvi-Suomen kalatalouspalveluista kertoo, että uudet kalastusta rajoittavat säännöt voivat alussa vaikuttaa monimutkaisilta.

-Tavanomaiseen talouskalojen kalastukseen ei tule kovin suuria muutoksia, ja kalastettaessa vuodesta toiseen samoilla kalavesillä säännöt on huomattavasti helpompi omaksua, Kaijonmaa sanoo.

Uuden kalastuslain säätäminen oli pitkä ja riitaisa prosessi. Uudella lailla on kaksi päätavoitetta, joiden yhteensovittaminen ei ollut helppoa.

Toisaalta halutaan suojella uhanalaisia kalakantoja ja toisaalta lisätä ammattimaista kalastusta Suomen alikalastetuilla sisävesillä. Poliitikkojen käyttämällä kielellä lain tavoitteena on ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä kalastus.

Suojelutarkoituksessa erittäin uhanalainen järvilohi on rauhoitettu kokonaan. Myös uhanalainen järvitaimen on rauhoitettu Lappia lukuun ottamatta. Erittäin uhanalaisen nieriän kalastaminen on kielletty kokonaan Kuolimon ja Suur-Saimaan vesiltä.

Laki tekee eron istutettujen ja luonnonvaraisten järvilohien ja järvitaimenten välillä. Kaikki vuoden ikäiset istukkaat on viimeistään vuonna 2017 merkittävä kalankasvattamoilla leikkaamalla niiltä pois lohikaloille tunnusomainen rasvaevä. Istutettuja nieriöitä ei merkitä rasvaevän leikkauksella.

Lain määräys rasvaevän leikkaamisesta ei kuitenkaan koske ELYn hyväksymiä elvytys- ja palautusistutuksia. Lain täsmennys on tarpeen ainakin sen vuoksi, että lähes kaikki Vuoksen vesistön järvilohet ovat istukkaita.

Istutettuja ja rasvaevän leikkauksella merkittyjä järvilohia ja järvitaimenia saa pyytää syykuun ensimmäisestä päivästä toukokuun viimeiseen päivään. Vapaa-ajankalastaja saa pyytää Vuoksen vesistön alueella vain yhden istutetun eli rasvaeväleikatun lohikalan päivää kohti. Kesällä myös merkittyjen istukkaiden kalastus on kielletty.

Totaalikiellosta on kuitenkin ainakin kolme merkittävää poikkeusta. Etelä-Karjalassa kesäkuukausien täyskielto ei koske Pien-Saimaan vesialuetta. Etelä-Savossa rauhoitus ei koske Puruvettä ja Luonteria.

Kirjoittaja:
Matti Saarela