Lappeenranta vastaan naapurikunnat

SÄHKÖNJAKELU. Taipalsaarelainen Iikko B. Voipio on tyrmistynyt ajatuksesta muodostaa kaksi sähköverkkoyhtiötä Lappeenrannan Energian alueelle.

Ilpo Leskinen

Ajatus erillisestä sähköverkkoyhtiöstä Lappeenrannalle ja naapurikunnille saa ainakin yhden vastustajan.

Taipalsaaren kunnanvaltuuston puheenjohtaja Iikko B. Voipio (kok.) on tyrmistynyt Lappeenrannan kaupunginhallituksen konsernijaoston päätöksestä.

Jaosto selvityttää Lappeenrannan Energialla, voiko yhtiön toimialueelle perustaa toisen jakeluverkkoyhtiön maaseutukuntiin eli Taipalsaarelle, Lemille ja Savitaipaleelle.

-Minun pitäisi olla kohtelias Lappeenrannan suuntaan, mutta tällainen erottelu ei käy. Tämä on melkein sikamaista, Voipio sanoo.

Taipalsaarella toimi Voipion mukaan aikoinaan oma sähköyhtiö, joka sulautui naapurikuntien kanssa Etelä-Karjalan sähköksi. Se puolestaan sulautui Lappeenrannan Energiaan.

-Taipalsaaren sähköverkko on aikoinaan rakennettu meidän omilla rahoillamme, ja nyt se pitäisi maksaa toiseen kertaan.

Hän korostaa, että sähkönjakelun toimintavarmuuden parantaminen lisäinvestoinnein on lainsäätäjän tahto eikä Lappeenrannan naapurikuntien keksintö.

-Toisaalla rakennetaan yhteistä maakuntaa ja puhutaan itsehallinnosta, kun toisaalla ryhdytään luomaan vastakkainasettelua.

Lappeenrannan Energia alkaa käskyn saatuaan selvittää, voidaanko maaseutukuntiin perustaa erillinen verkkoyhtiö. Toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen kertoo, että selvitys saadaan tehtyä parissa kuukaudessa.

-Tärkeintä on selvittää lainsäädännölliset kysymykset, Lappeenrannan Energiaverkkojen toimitusjohtaja Arto Taipale sanoo.

Yhdessä verkkoyhtiössä sähkönsiirron hintojen pitää olla kaikille tasapuoliset riippumatta asuinpaikasta.

Suomen sähköyhtiöille on asetettu velvoite sähkön toimitusvarmuuden parantamisesta vuoteen 2028 mennessä. Lappeenrannan Energian alueella tämä maksaa noin 40 miljoonaa euroa.

Summa jakautuu Taipaleen mukaan karkeasti siten, että Lappeenrannan osuus on 22 miljoonaa sekä Lemin, Taipalsaaren ja Savitaipaleen osuus 18 miljoonaa euroa.

Lisäksi koko alueelle tarvitaan 80 miljoonan euron perusinvestoinnit, jotta sähköverkko saadaan pidettyä nykyisessä kunnossa ja vanhentuneet osat uusittua.

Konsernijaoston selvityspyynnöllä tarkoitetaan Lappeenrannan ympäristökuntia eli Lemiä, Savitaipaletta ja Taipalsaarta.

Kolehmainen ja Taipale muistuttavat, että Lappeenrannan rajojen sisällä on huomattava osa Lappeenrannan Energian toimialueen maaseutualueesta: entiset Ylämaa, Lappee, Nuijamaa ja Joutseno.

-Maaseudun sähkönjakelun varmistaminen ei koske pelkästään Lemiä, Savitaipaletta ja Taipalsaarta. Lappeenrantakin on hyvin maaseutuvoittoinen, Taipale sanoo.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen