Lappeenranta kiri yllätykseen

Lappeenranta. Verotulot hiipuivat pelättyä hitaammin. Kaupungin tilinpäätös on ennustettua parempi. Uutta velkaa ei tarvinnut ottaa.

Matti Saarela

Lappeenrannan kaupungin viime vuoden tulos on 4,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tulos on huomattavasti parempi kuin vuoden 2015 talousarviossa ennustettiin. Hyvä tulos selittyy sillä, että verotuloja kertyi odotettua enemmän.

Vuosikatetta kertyi 26,7 miljoonaa euroa, mikä riitti hyvin kattamaan kaupungin nettoinvestoinnit.

— Verotulojen odotettua kertymä kattoi tulovajeen, joka syntyi odotettua pienemmistä kiinteistöjen myyntituloista. Toimialat pysyivät hyvin talousarviokehyksissään, kaupunginjohtaja Kimmo Jarva kertoo.

Kaupungin taloutta rasittavat tarpeettomiksi jääneet kiinteistöt, joille ei ole löytynyt ostajaa. Kaupunki on joutunut pienentämään arvioitaan kiinteistöistä saatavista myyntituloista.

Lappeenrannan tasetta rasittaa muun muassa kaupungin osuus Tiurun sairaalasta.

 

Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna tulos oli 4,6 miljoonaa euroa parempi. Jos talousarviota olisi korjattu pienentämällä kiinteistöjen myyntitulotavoitetta, tulos olisi ollut 10 miljoonaa euroa parempi.

Lappeenranta-konsernin tulos oli 14,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Investoinnit rahoitettiin yli 93-prosenttisesti tuloilla.

Kaupungin lainamäärä kääntyi laskuun. Nyt lainaa on 203,8 miljoonaa euroa, mikä tekee 2 796 euroa asukasta kohti.

— Kaupungin säästöohjelma on purrut ja talous on saatu tasapainoon, Jarva sanoo.

 

Konsernin lainamäärä on 6,2 miljoonaa euroa edellisvuotta pienempi ja laski ensimmäisen kerran sinä aikana, kun kaupunki on tehnyt liikekirjanpidon mukaisia konsernitilinpäätöksiä. Ilman asuntotuotantoa konsernilainamäärä laski toista vuotta peräkkäin.

Strategia -ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen kertoo, että sekä ansiotulojen että yhteisöverotulojen kasvu hiipui viime vuonna hitaammin kuin uskottiin.

— Positiivinen yllätys, mutta valitettavasti lähivuosien ennusteet eivät lupaa kasvua vaan edelleenkin hiipumista. Olemme kuitenkin sopeutuneet tilanteeseen ja pystyneet reagoimaan ajoissa.

Naukkarinen huomauttaa, että talous on nyt hienosti tasapainossa kolmatta vuotta.

— Pystymme varmasti tekemään saman uudelleen. Se vaatii vain ajoissa tehtyjä päätöksiä.

 

Kirjoittaja:
Matti Saarela