Näkö rappeutui, elämänilo ei

Lappeenranta. Mikko Vento havainnollistaa valokuvillaan, millaiselta maailma näyttää näkövammaisen silmin. Torstaina Vento esiintyy Lappeenrannan pääkirjastossa.

Riina Nokso-Koivisto

Mikko Vennolta tuli sähköpostiviesti. Suunniteltua jutuntekoa piti siirtää.

— Olenkin nyt matkalla Helsinkiin elinsiirtoa varten. Jos elimet sopivat minulle, ainakin muutama päivä menee niin, etten ole tavoitettavissa.

Lappeenrannassa asuva rockvalokuvaaja joutui laittamaan kalenteriaan muutenkin uusiksi. Kun Vennon valokuvanäyttely avattiin Savonlinnan taidemuseossa maaliskuun alkupuolella, mies itse makasi sairaalassa. Kuun lopussa Vento oli lupautunut Lappeenrannan pääkirjastoon kertomaan työstään ja elämästään. 

— Heti leikkauksen jälkeen kysyin lääkäriltä, että ei kai minun tarvitse peruuttaa kirjaston tapahtumia. Hän lohdutti, että kyllä sinut siihen mennessä saadaan jalkeille.

Diabeteksen runtelemat munuaiset ja haima vaihdettiin onnistuneesti uusiin. Ennen pääsiäistä Vento pääsi sairaalasta kotiin ja pystyy huomenna torstaina esiintymään kirjastossa. Vaikka kuntoutuminen vaatii vielä aikaa, Vento kertoo voivansa paremmin kuin vuosiin.

 

Diabeteksen kanssa hän on joutunut elämään ekaluokalta asti. Alkuvuosina sairaus ei rajoittanut normaalia elämää, vaan sporttinen poika harrasti intohimoisesti urheilua. Salibandyä hän pelasi vakavissaan ja muutti Savonlinnasta Lappeenrantaan pelatakseen NST:n riveissä.

Vuosituhannen alussa kunto kuitenkin romahti, minkä seurauksena pelaaminen loppui.

— Olin ollut niin aktiivisesti urheilussa mukana, että se oli koko elämä. Ilman urheilua olin täysin eksyksissä. Alkoi oman elämän etsiminen uudestaan.

Muutaman vuoden kuluttua Vento huomasi uuden huolestuttavan muutoksen. Silmien kanssa oli tulossa ongelmia.

Silmänpohjarappeuma johti lopulta 100-prosenttiseen näkövammaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita sokeutta.

— Näköni vaihtelee paljon. Vaikka se aamulla kotoa lähtiessä olisi aika hyvä, nopeasti esimerkiksi verensokerin vaihtelu tai kirkkaat valot voivat sumentaa näön.

 

Vento ei antanut näön rappeutumisenkaan nitistää positiivista asennettaan. Yksi tärkeä pelastusrengas oli valokuvaus, josta hän löysi luontevan ja inspiroivan tavan ilmaista itseään. Rockmusiikki oli ollut tärkeä osa elämää jo aiemmin.

Vento yhdisti molemmat intohimonsa. Valokuvaharrastuksensa alusta asti hän kuvasi erityisesti bändejä ja festareita. Tuloksena syntyi valokuvakirja Festarit omin silmin.

Vennon kuvat eivät kerro ainoastaan huolettomista päivistä festareilla. Ne havainnollistavat sen, mitä hänen näölleen sen heikentyessä konkreettisesti tapahtui. Kuvissa on sumeita kohtia, epämääräisiä pilkkuja ja harmaita alueita. Lukija voi asettua näkövammaisen asemaan.

 

Tulevan kesän piti olla edellisvuosia hiljaisempi. Vielä kuukausi sitten Mikko Vento joutui munuaisten takia kytkemään itsensä päivittäin dialyysikoneeseen eli saamaan keinomunuaishoitoa. Festareille lähteminen olisi ollut dialyysin takia hankalaa.

Koska elinsiirto onnistui odotettua aiemmin, tulevaisuus on taas täynnä mahdollisuuksia.

— Yksi tulevaisuuden unelma on, että näyttely lähtee kiertämään maailmaa ja minä sen mukana, Vento sanoo.

Sairaus on opettanut monta asiaa, mutta yksi tärkeimmistä on, että elämää ei pidä täyttää vain yhdellä asialla, kuten hän teki urheilijana. Riskinä on, että sen yhden asian menettäminen vie pohjan pois koko elämältä.

— Aion jatkaa valokuvausta ja kirjoittamista, mutta en aseta itselleni tiukkoja aikatauluja. Pitää jäädä aikaa muuhunkin, Vento sanoo. 

 

Mikko Vento Lappeenrannan pääkirjaston Heili-salissa torstaina 31.3. klo 18—19.

Mikko Vento

Syntynyt 1978 Kotkassa, varttui Savonlinnassa ja asuu Lappeenrannassa.

Parisuhteessa. Perheeseen kuuluvat myös isä, äiti ja 33-vuotias pikkuveli.

Löytyy Facebookista nimellä Visual Artist Mikko Vento — Kun maailma rappeutuu. Videoblogi ja YouTube-kanava: Mikko Vento.

Kun maailma rappeutuu -näyttely esillä Savonlinnan Riihisaaressa 10.3.–5.6. 2016

 

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto