Outolintu etsii omaa paikkaansa

Lappeenranta. Musiikkiluokkalaisten valmistelema nuorisomusikaali nähdään huhtikuussa Kimpisen lukion salissa.

Riina Nokso-Koivisto

Lappeenrannassa on huhtikuussa mahdollisuus nähdä nuorten elämästä kertova musikaali. Outolintu-nuorisomusikaalin esittää Kimpisen koulun seitsemäs musiikkiluokka opettaja Hanna Hyvärisen johdolla.

Musikaali sai alkunsa, kun Kimpisen koulussa mietittiin ratkaisua ongelmaan. Musiikkiluokat ovat kiinteä ja aktiivinen porukka alakoulun ajan, eli ensimmäiset neljä vuotta. Yläkouluun mentäessä luokka kuitenkin hajotetaan, minkä jälkeen musiikkiluokkalaisuus tarkoittaa enää lähinnä paria ylimääräistä musiikin tuntia viikossa.

 

Nuorissa tilanne on aiheuttanut harmia ja haikeutta.

— Syntyi ajatus, että miksei yläkoulussa voisi toteuttaa isoa, yhteistä musiikkiprojektia, Hyvärinen sanoo.

Outolintu on Arvi Arjatsalon käsikirjoittama ja Seppo Hovin säveltämä nuorisomusikaali, joka sai ensi-iltansa jo 1980-luvulla. Kimpisen koulussa tekstiä on muokattu tähän päivään sopivaksi.

Musikaalin teema on mitä ajankohtaisin. Näytelmä käsittelee ulkopuolisuutta, erilaisuutta ja erilaisia roolipaineita, joiden keskellä erityisesti nuoruudessa painitaan. Päähenkilö Outolintu on maahanmuuttaja, joka käpertyy itseensä pelätessään muiden reaktioita.

— Musikaalin edetessä suhtautuminen Outolintuun kuitenkin muuttuu, nimiroolia esittävä Helmi Taipale paljastaa.

Näytelmä onkin kertomus myös siitä, miten ennakkoluulot murretaan ja miten ystävyys rakentuu. 

Seitsemäsluokkalaisten mielestä projekti on ollut työteliäs, mutta antoisa.

— On ollut hienoa löytää itsestä uusia puolia ja oppia heittäytymään, Taipale sanoo.

Helmi Pykäläinen ja Sonja Korpelainen ovat samaa mieltä. Mukavaa on ollut myös se, että alakoulun vanha luokka on projektin tiimoilta työskennellyt tiiviisti yhdessä. 

— Olemme yhteen hitsautunut porukka, Korpelainen kertoo.

Pykäläisen mielestä musikaalin valmistaminen on tuonut intoa myös omaan soitinopiskeluun.

 

Musikaalia ei polkaista valmiiksi hetkessä eikä helpolla. Projekti on edellyttänyt ylimääräistä työtä oppilailta ja opettajilta, mutta tukea myös koulun johdolta. Rehtori järjesteli jo syyslukukauden lukujärjestykseen oman tunnin musikaaliharjoituksia varten.

Koreografiaa on harjoiteltu sitä varten perustetussa kerhossa Milla Hyvärisen opastuksella. Puvustusta on tuunattu koulun käsityöluokassa. Yhdeksäsluokkalaiset ovat olleet apuna ja valmistelleet kuvaamataidon tunneilla lavastusta.

Lopputulos nähdään kolmen viikon kuluttua, kun musikaali saa ensi-iltansa perjantaina 22. huhtikuuta Kimpisen lukion salissa. Esityksiä on saman viikonlopun aikana yhteensä kolme. Lippuja saa jo nyt muun muassa Lappeenrannan musiikkiopistolta.

 

 

Outolintu-nuorisomusikaali pe 22.4. klo 19, la 23.4. klo 15 ja su 24.4. klo 15 Kimpisen lukion salissa.

 

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto