Lentoasemayhtiön pitää herättää kenttä eloon

LAPPEENRANTA. Juuri nimitetyn hallituksen ensimmäinen tehtävä on toimitusjohtajan valinta. Sitten alkaa bisneksen kehittäminen.

Heikki Sopanen

Lappeenrannan lentoasemayhtiön tuoreella hallituksella on edessään kolme haastetta. Tärkein on lentoyhteyksien luominen. Ilman niitä lentokenttä ei herää eloon. Toiseksi pitää kehittää oheisliiketoimintoja tuomaan kassavirtaa. Kolmas haaste on joustava kulurakenne kentän henkilöstön käytölle.

Lentoasemayhtiön uusi hallitus julkistettiin maanantaina. Sen jäsenillä on vahvaa kokemusta matkailusta, brändien rakentamisesta ja myös lentoliikenteestä. Lentoasemayhtiön omistaja on Saimaan lentoasemasäätiö. Sen toimitusjohtaja, Lappeenrannan kaupungin strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen hyriseekin tyytyväisyydestä.

-Näin kovista bisnesammattilaisista koostuvan hallituksen löytäminen oli melkoisen työn takana, mutta lopputulos on mielestäni mitä parhain.

Naukkarinen sanoo, että hallituksen puheenjohtaja Eelis Eskelinen tuntee erinomaisesti paikallisen elinkeinoelämän ja on kokenut hallitusammattilainen. Hän luotsaa muun muassa Etelä-Karjalan hallituspartnereita, joka sparraa pk-yrityksiä.

Eskelinen sanoo, että hallituksen tulevan työn pohjapaperina on säätiön liiketoimintasuunnitelma. Sen pohjalta luodaan yhtiölle strategia.

-Matkustajavirtoja ajatellen täytyy rakentaa entistä laaja-alaisempi, maakuntarajat ylittävä lähestyminen. Myös Kymenlaakson ja Etelä-Savon ihmisiä pitää saada reittilentojen asiakkaiksi.

Eskelinen linjaa, että suora lento lahden yli Eurooppaan ja jatkolennoille on matkustajille tarjottava lisäarvo.

-Ei tarvitse mennä Helsinki-Vantaalle Eurooppaan päästäkseen.

Saimaan äärelle tulevia matkailuvirtoja haetaan aina Kaukoitää myöten. Sen onnistumisessa avainasemassa on maakuntarajat ylittävä matkailualan yhteistyö keskinäisen kilpailun sijaan.

Naukkarinen sanoo, että uusi hallitus keskittyy lentoasemayhtiön liiketoiminnan pyörittämiseen. Alkuvuosien tappioiden kattamiseen tarvittavat yhteiskunnan tuet hoitaa omistaja eli säätiö.

Uuden hallituksen ensimmäinen homma on yhtiön toimitusjohtajan valinta. Naukkarisen mukaan haku on avoin, mutta myös head hunteria käytetään.

-Ala on sen verran spesiaali, että aivan lehti-ilmoituksella toimitusjohtajaa ei etsitä. Haemme henkilöä, joka on alan osaaja ja herättää luottamusta paikallisessa liike-elämässä ja myös asukkaissa.

Naukkarinen toivoo, että tuleva toimitusjohtaja on tiedossa kesän aikana.

-Hakuun menee muutama kuukausi.

Säätiön toimitusjohtaja muistuttaa, ettei lentokenttää ostettu Finavialta siksi, että täältä päästään maailmalle vaan jotta maailmalta päästään tänne, Saimaan äärelle.

-Siksi toimitusjohtajan johdolla pitää saada syntymään matkailukonsepteja, jotka houkuttelevat. Myymme koko Saimaata, ja se edellyttää, että nurkkakuntaisuus unohdetaan.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen