Ministeriö vaatii selvitystä IB-lukiosta

KOULUTUS. Opetus- ja kulttuuriministeriö ihmettelee, miksi IB-lukio toimii myös Lappeenrannassa, kun kotipaikkana on Imatra.

Ilpo Leskinen, Kaija Lankia

Opetus- ja kulttuuriministeriö on ottanut Etelä-Karjalan IB-lukion tarkasteluunsa. Ministeriö haluaa selvityksen lukion toimintamallista.

IB-lukio toimii sekä Imatralla että Lappeenrannassa, mutta lukion kotipaikaksi on rekisteröity Imatra ja järjestäjäksi Imatran yhteislukio.

Ministeriö on pyytänyt asiasta selvityksen Imatran ja Lappeenrannan kaupungeilta.

Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg ja Imatran hyvinvointijohtaja Hanna-Kaisa Ellonen korostavat, että aikoinaan IB-lukion lupahakemuksessa mainittiin molemmat kaupungit.

Lupahakemuksessa kerrottiin, että lukion kotipaikaksi tulee Imatran yhteislukio, ja opetusta järjestetään Imatralla ja Lappeenrannassa, lyseon lukiossa.

Willbergin ja Ellosen mukaan hakemuksessa myös mainittiin, että IB-lukiossa järjestetään etäopetusta puolin ja toisin. Lupa Etelä-Karjalan IB-lukiolle myönnettiin vuonna 2003.

Willberg kertoo, että Saimaankaupunki-hanke oli keskeisesti esillä IB-lukion perustamisen aikoihin ja vaikutti lukion kotipaikan valintaan.

-Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän kotipaikaksi tuli Lappeenranta, joten sovimme, että tasapuolisuuden nimissä IB-lukion kotipaikaksi tulee Imatra, Willberg muistelee.

Ellonen korostaa, että IB-lukio on ollut alkumetreistä lähtien kummankin kaupungin yhteinen hanke.

IB-lukiota suunniteltiin Willbergin mukaan alunperinkin maakunnalliseksi, koska kummastakaan kaupungista yksinään ei olisi löytynyt riittävästi englannin kieltä erinomaisesti taitavia opettajia.

-IB-lukion toimintamalli on ollut täysin läpinäkyvä koko ajan. IB-lukio on toiminut täysin hakemuksessa kuvatun toimintamallin mukaisesti, Ellonen sanoo.

Kaupungit antavat ministeriölle yhteisen vastauksen 3. toukokuuta mennessä. Willbergin ja Ellosen lisäksi vastauksen allekirjoittavat myös kaupunginjohtaja Kimmo Jarva ja Pertti Lintunen.

Työpäivän jälkeen tavoitettu opetusneuvos Heikki Blom opetus- ja kulttuuriministeriöstä oli tiistaina haluton kommentoimaan asiaa tarkemmin.

Hän kuittasi kiistan toteamalla, että Etelä-Karjalan IB-lukiolle myönnetyssä luvassa ei puhuta yhteistyöstä. Luvassa kotipaikaksi on merkitty Imatra.

Blomin mukaan lupa määrittelee, mitkä ovat lukion oikeudet.

Tähtäimessä kansainvälisyys

International Baccalaureate Diploma on kansainvälinen ylioppilastutkinto.

Lukio haluaa tarjota tavallista lukiota paremmat eväät yliopistojen pääsykokeisiin ja yliopisto-opintoihin Suomessa ja ulkomailla.

Se tarjoaa matematiikkaan, luonnontieteisiin ja taloustieteeseen painottuvia opintokokonaisuuksia.

Kansainvälisen IB-tutkinnon lisäksi lukiossa voi  suorittaa myös suomalaisen ylioppilastutkinnon.

Lähde: Etelä-Karjalan IB-lukion verkkosivut

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen