Vanhaa teatteria ei pureta vielä

Lappeenranta. Teatterin tontille saattaa kohota lähivuosina esimerkiksi hotelli. Entinen teatteri on luultavasti tyhjillään vuoden loppuun asti.

Eevi Kinnunen

Lappeenrannan entinen kaupunginteatteri puretaan todennäköisesti vajaan vuoden kuluttua. Teatterin tontille aletaan silloin rakentaa uusia toimintoja. Alkuperäisen suunnitelman mukaan paikalle tulisi esimerkiksi hotelli, liiketiloja ja asuntoja.

Rakentamisen aikataulu riippuu siitä, miten asemakaava etenee.

Teatterin tontin asemakaavaluonnos on valmisteilla ja tullee nähtäville kuukauden aikana. Lappeenrannan kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä uskoo, että kaava saa lainvoiman tämän vuoden loppuun mennessä. Pimiän mukaan tekeillä on salliva keskustakaava, joka mahdollistaa monenlaiset toiminnot asumisesta ravintola- ja hotellitoimintaan.

Kaavaa on valmisteltu yhteistyössä rakennusyhtiö Jatkeen kanssa. Jatke Oy:n ja Arkkitehdit Soini & Horto Oy:n ehdotus voitti kaupungin vuonna 2014 järjestämän tontinluovutuskilpailun, jossa etsittiin ehdotusta tontin käytölle. Silloin Jatke Oy suunnitteli rakentavansa alueelle esimerkiksi hotellin, palveluasumista ja asuntoja.

Jatkeen Kaakkois-Suomen aluejohtaja Jari Salonen sanoo, että tontin lopullisesta käytöstä on vielä useita vaihtoehtoja. Yhtiö neuvottelee parhaillaan yritysten kanssa ja etsii tontille käyttäjiä. Salonen sanoo, että keskeinen paikka on kiinnostanut yrityksiä, mutta hän ei halua tässä vaiheessa kertoa, mitä tontille tulee.

— Nämä ovat herkkiä asioita, kun neuvottelut ovat kesken. Tietoja ei lähdetä julkaisemaan etukäteen.

Salonen sanoo, että sopimusneuvottelut etenevät samaa vauhtia kaavoituksen kanssa. Tontille tulevat yritykset ovat todennäköisesti tiedossa vuoden loppupuolella. Silloin selviää myös, missä vaiheessa mikäkin osa tontista rakennetaan. Rakentaminen kestänee 2—4 vuotta.

Vanha teatterirakennus on tyhjillään kaavan valmistumiseen saakka. Teatteri puretaan vasta juuri ennen rakentamisen aloittamista, jotta keskustaan ei jää tyhjää kuoppaa pitkäksi aikaa.

Tyhjälle teatterille on periaatteessa mahdollista keksiä muuta käyttöä sillä välin, kun rakennus odottaa purkamistaan. Lappeenrannan tilakeskuksen  tilanhallintapäällikkö Kimmo Valtonen sanoo, että kaupunki ei ole suunnitellut teatteriin ohjelmaa. Jos joku innostuu järjestämään jonkinlaista toimintaa, sille tuskin on mitään estettä.

Sisäilmaongelmien takia teatteriin sopivat lähinnä pienimuotoiset ja lyhytaikaiset tapahtumat. Alkuvuodesta teatterissa oli taidenäyttely.

Teatterin vaiheikas historia

Lappeenrannan kaupunginteatteri toimi Valtakadulla vuosina 1982—2015.

Teatteri koostuu useista eri aikaan tehdyistä rakennuksista.

Teatterisali oli aiemmin elokuvateatteri Jukola. Se rakennettiin 1950-luvulla.

Teatterin toimisto oli entisen pankin ja pieni näyttämö entisen ravintolan tiloissa.

Viime vuosina teatterissa oli sisäilmaongelmia.

 

Ura teatterissa alkoi rintojensuurennusohjeilla

Näyttelijä Marja-Liisa Ketolan ensimmäinen roolityö Lappeenrannan kaupunginteatterissa kätki taakseen vauhdikkaat harjoitukset. Vuosi oli 1985, ja Ketola näytteli imettäjää Romeossa ja Juliassa.

Esityksen ohjasi italialainen Pepi Pastore, ja hänen vaimonsa toimi tulkkina. Ketolalle jäi erityisesti mieleen ohjaajan huoli siitä, onko näyttelijä liian pienirintainen imettäjäksi.

Niinpä ohjaajan vaimo antoi Ketolalle italialaisnaisten hyväksi havaitsemia rintojensuurennusvinkkejä. Hänen tuli muun muassa vetää olkapäitä taakse ja työntää rintalastaa eteen.

— Ei vinkeistä ole ollut apua.

Ketola teki 30 vuoden aikana Valtakadun teatterissa valtavan määrän rooleja. Hän muistelee aikoja kiitollisuudella ja haikeudella. Ketolan mukaan hyvät muistot ovat päällimmäisinä. Vaikeina aikoina hän pitää lähinnä viime vuosia, jolloin ihmiset alkoivat sairastella huonon sisäilman vuoksi ja näytöksiä peruttiin.

Ketola kaipaa Valtakadulta erityisesti sitä, että talo oli tarkoitettu juuri teatterikäyttöön. Tilat olivat sokkeloiset ja puutteelliset, mutta kauppakeskus Isoon-Kristiinaan rakennettua teatteria luonteikkaammat.

— Uudet tilat ovat vielä niin steriilit, ettei siellä ole teatterin tuntua.

Ketola ymmärtää, että entisen teatterin korjaaminen olisi käynyt kalliiksi. Silti hän kaipaa Valtakadulle, kun kulkee teatterin ohi töihin.

— Voi sitä päivää, kun rakennus puretaan.

Kirjoittaja:
Eevi Kinnunen