Eksote tarvitsee lisää johtoa

Eksote. Sosiaali- ja terveyspiiri on maakunnan suurin työnantaja. Sillä ei ole päätoimista henkilöstöjohtajaa. Tarkastuslautakunnan mielestä se on riski.

Matti Saarela

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) hallinnosta löytyy huomautettavaa. Tarkastuslautakunta toteaa raportissaan, että Eksoten tekemiin hankintoihin, sopimushallintaan ja henkilöstöhallinnon johtamiseen pitää panostaa nykyistä enemmän.

Eksoten hallitus käsitteli tarkastuslautakunnan tekemiä havaintoja keskiviikkona kokouksessaan.

— Me kävimme nämä asiat läpi. Ne ovat kunnossa, mutta tarvitsemme ihan oikeasti lisää resursseja. Valmistelu on käynnissä, hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Vesterinen (sd.) vakuuttaa.

 

Eksoten toimitusjohtajan Pentti Itkosen mukaan tarkastuslautakunnan huoli liittyy siihen, että Eksotella on parhaillaan menossa suuria hankkeita ja samaan aikaan sosiaali- ja terveyspiirin henkilökunta on kasvanut huomattavasti, kun Imatra tuli mukaan.  

— Imatra tuli järjestelmään, ja sieltä tuli meille yli 600 työntekijää, Itkonen kertoo.

Tänä vuonna Eksotessa tehdään arviolta noin 4 634 henkilötyövuotta. Imatran liittyminen sosiaali- ja terveyspiiriin lisäsi työvuosia 662:lla. Eksote on Etelä-Karjalan suurin työnantaja.

 

Eksoten hallintojohtaja siirtyi kesällä 2013 sosiaali- ja terveysministeriön palvelukseen. Itkosen mukaan hän työnsä jaettiin tuolloin muiden johtoryhmän jäsenten kesken.

— Tehtävät yhdistettiin säästösyistä. Nyt tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota siihen, että tähän tehtävien yhdistämiseen saattaa liittyä toiminnan laajentuessa riski. Tulevatko kaikki asiat, jotka kuuluvat perushallintoon ja henkilöstöjohtamiseen, jatkossa hoidettua, Itkonen sanoo.

Henkilökunnan kasvun ohella Eksoten suuret hankkeet, muun muassa silmäpoliklinikan ulkoistus ja K-sairaalan rakennuttaminen, työllistävät nyt paljon Eksoten johtoa.

— Henkilöstö- ja hallintojohtaja Keijo Siiskonen on nyt erittäin työllistetty, Itkonen myöntää.

 

Tarkastuslautakunta viittaa lausunnossaan myös Eksoten järjestämiin kilpailutuksiin, joista se on haastettu markkinatuomioistuimeen.

— Silmäpoliklinikan toiminnan ulkoistaminen oli iso kilpailutus, joka meni markkinatuomioistuimessa uusiksi. Rakennushankkeissa yksi sprinkleriurakka myös meni uusiksi.

Vesterisen mukaan Eksoten hallitus ei ole vielä perustamassa uutta henkilöstö- tai hallintojohtajan tehtävää. Vaihtoehdot pitää ensin selvittää.

Itkosen mukaan selvitystä vaativat vielä esimerkiksi tulevan maakuntahallinnon tarjoamat vaihtoehdot ja mahdollisuudet.

— Toisaalta organisaatiomme on niin iso, että täällä ollaan nyt valmiita hyväksymään oman henkilöstöjohtajan viran perustaminen, hän arvelee.

 

Kirjoittaja:
Matti Saarela