Louhinta lähenee kiistellyillä kivilouhoksilla

YMPÄRISTÖ. Lappeenrannan seudun kinaa herättäneet louhimohankkeet Merenlahdella ja Sinkkolassa ovat etenemässä. Ympäristöjohtaja esittää maa-aineslupien myöntämistä.

Etti Kantola

Lappeenrannan Tupamäen ja Taipalsaaren Merenlahden suunnitelluille kivilouhimoille esitetään maa-aineslupaa. Molemmat hankkeet ovat vuosikausia kiisteltyjä.

Maa-ainesluvat ovat käsittelyssä Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnassa tiistaina. Kummassakin tapauksessa ympäristöjohtajan esitys puoltaa myönteistä päätöstä.

Merenlahdelle lupaa hakevalla Destia-yhtiöllä oli jo maa-aineslupa kalliokiven ottamiselle, mutta se ehti vanhentua. Hanke hidastui merkittävästi alueen asukkaiden vastustuksen vuoksi, ja ympäristöluvasta käytiin oikeutta vuosia. Asukkaat pelkäävät muun muassa melu-, ympäristö-, liikenne- ja turvallisuushaittoja sekä kiinteistöjen arvon laskua.

Destia haluaa louhia reilun kahden hehtaarin alueella ja hakee lupaa kymmeneksi vuodeksi. Lupa oli aiemmin vireillä Taipalsaarella, mutta nykyään maa-ainesluvan käsittelee Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta.

Hakemuksesta on jätetty muistutuksia. Destia hakee lupaa aloittaa toimintansa ennen kuin päätös on saanut lainvoiman.

Tupamäkeen Lappeenrannan Sinkkolassa hakee louhintalupaa rakennusyhtiö NCC. Tupamäki tunnetaan myös Tupavuoren nimellä. Tämän maa-ainesluvan korkein hallinto-oikeus on palauttanut ympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Kaupunki päätti aiemmin kieltää louhinnan muun muassa maisema-arvojen vuoksi, minkä seurauksena asia päätyi eri oikeusasteisiin. Kaupunginhallitus on määrännyt Tupamäkeen toimenpiderajoituksen, kunnes alueen osayleiskaava saadaan laadittua. Tavoitteena on kaavoittaa Tupamäki ulkoilu- ja virkistyskäyttöön.

Tupamäki on suosittua ulkoilualuetta, jonka virkistyskäyttöä louhinta haittaisi. Lähistöllä on Karhusjärven kallionsuojelualue. Maa-aineslupaesitys pitää mahdollisena maisemoida alue myöhemmin virkistyskäyttöön sopivaksi.

Lupa koskee 11 hehtaarin käyttöä kymmenen vuoden ajan. NCC hakee lupaa aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaisuutta, mutta ympäristötoimen esitys ei tätä puolla. Luvasta on tehty muistutus.

Kirjoittaja:
Etti Kantola