Polan kiinteistö kävi vihdoin kaupaksi

Lappeenranta. Kirsi-Kiinteistöt osti pitkään tyhjillään olleet hallit. Vuokralaisia ei ole vielä tiedossa.

Timo Laitakari

Polan vaatetehtaan vanha kiinteistö Lappeenrannan Pallossa on myyty. Ostaja oli lappeenrantalainen Kirsi-Kiinteistöt ja myyjänä Polan omistava Kurikan suku.

Omistajaa vaihtoi 8 700 neliötä teollisuus-, varasto- ja toimistotilaa kaupungin vuokratontilla.

Kirsi-Kiinteistöjen toimitusjohtaja Jari Koskimies kertoo, ettei tiloille ole vielä uusia käyttäjiä valmiina. Ensisijaisesti tilat on ajateltu varasto- ja tuotantokäyttöön.

-Näin isoa korkeaa tilaa näin lähellä keskusta ei ole paljon tarjolla, vaikka vapaata tuotantotilaa muutoin onkin runsaasti. Katsoimme, että tässä saattaa olla meille saumaa.

Kauppahintaa osapuolet eivät kerro. Kaupan välittäneen Reim kiinteistövälityksen viimeisin julkinen pyyntihinta kiinteistölle oli 950 000 euroa.

Polan toiminta loppui 2007, ja siitä lähtien tila on ollut tyhjillään. Ostajan löytäminen isolle teollisuusrakennukselle ei ole ollut helppoa. Alun perin pyyntihinta oli yli kolme miljoonaa euroa, mistä se laski 2014 ensin 1,9 miljoonaan ja vuosi sitten 950 000 euroon.

Tehdas rakennettiin kolmessa vaiheessa vuodesta 1970 vuoteen 1989. Kiinteistön kuntoa on kuvattu erittäin hyväksi.

Tukkikadun varressa olevat tilat rakennettiin Polan vaatetehtaan käyttöön. Vielä 1980-luvulla Pola työllisti kaupungissa yli 300 henkeä. Keväällä 2007 käytyjen yt-neuvottelujen jälkeen toiminta päättyi ja yhtiön noin 130 työntekijää irtisanottiin.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari