Ritarilinnaan kohoaa kappeli

Nähtävyys. Lappeenrannan hiekkalinnaan rakentuvassa kappelissa pidetään kesähartauksia kahdesti viikossa.

Eevi Kinnunen

Hampaissa ratisee santa. Venäläinen veistäjä Vadim Gryadov tumppaa tupakan ja tarttuu suihkepulloon. Vieressä hollantilainen Marieke Van Der Meer tasoittaa hiekkaa lastalla. Siellä täällä kiemurtelee vesiputkia, joiden liitoskohdat fuskaavat ja pitävät projektipäällikkö Kimmo Frostin kiireisenä.

Lappeenrannan hiekkalinnan rakentaminen alkoi tällä viikolla. Kahden viikon ajan eri puolilta maailmaa tulleet veistäjät rakentavat sataman viereen ritarilinnaa.

Parin välivuoden jälkeen hankkeen puuhamieheksi palannut Kimmo Frosti sanoo, että alku on sujunut hyvin. Sateilta on vältytty, ja Frosti on saanut keskittyä seuraamaan veistotyön etenemistä. Yksi hänen omista suosikeistaan tänä kesänä on hiekasta tehty kappeli.

Ajatus hiekkakappelista syntyi Frostin päässä jo kymmenisen vuotta sitten. Kappelin toteutus jäi muiden töiden varjoon vuosikausiksi, mutta tänä kesänä pontta hankkeelle antoivat kokemukset Linnoituksen lumikirkosta.

Hiekkakappelin päätyyn rakennetaan enkeliveistos. Kattoon tulee lasimaalausta jäljittelevä Hyvä paimen -kuviointi. Maalaus toteutetaan tulostamalla teos ja kiinnittämällä se läpinäkyvälle muoville.

Lisäksi kappeliin tulee ovet, jottei tilassa käydä öisin harrastamassa säädyttömyyksiä.

— Meille on neuvottu, että ei kannata jättää kutupaikkoja.

Ensimmäinen hartaus kappelissa on sunnuntaina 12. kesäkuuta kello 15. Sen tulee pitämään Sammonlahden seurakunnan kirkkoherra Juha Eklund.

Eklundin mukaansa kappelissa pidetään kesähartauksia todennäköisesti kahdesti viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin. Ajatuksena on tarjota ihmisille rauhoittumispaikka arjen keskellä.

Hiekkalinnan teemana on ritarilinna

Hiekkalinnan veistoksissa on tänä vuonna kuninkaallisia ja turnajaistunnelmaa.

Alueella on muun muassa karuselli, minigolf ja kanoottien vuokrauspaikka.

Laitteet maksavat, mutta sisäänpääsy alueelle on maksuton.

Hiekkalinna aukeaa 11. kesäkuuta. Avajaispäivänä ilmaista ohjelmaa on tavallista enemmän. Lapsille on naamiaiset ja jokainen naamiaisasuun pukeutunut palkitaan.

Kirjoittaja:
Eevi Kinnunen