Samassa kirkossa polvesta polveen

Lemi. Juhana Salosen rakentama kirkko on ollut lemiläisyyden keskus ja symboli jo 230 vuotta.

Kaija Lankia

”Hoc templum aedificatum est anno 1786 ab aedificatore Johani Salonen.”

Lemiläiset ja muut Lemin kirkon penkissä istuvat tavaavat temppelin laipiosta latinaa.

Muistiin tarttuu kirkon valmistumisen vuosiluku 1786, samoin rakentaja Johani eli Juhana Salonen. 230 vuoden ikään ehtinyt kirkko on savitaipalelaisen Salosen kirkoista vanhin, kahdeksan vuotta Lappeen Marian kirkkoa vanhempi.

— Kirkon rakennushistoriasta ja sen hyvästä säilymisestä syntyy sen taidehistoriallinen arvo. Onhan se Etelä-Karjalan vanhimpia kirkkoja ja koko Suomenkin vanhimpia puukirkkoja, Lemin pitäjänhistorian toimittanut Anu Talka sanoo.

Kirkko on Lemin kolmas. Ensimmäisen vei tuhopoltto, toinen ei kestänyt ajan hammasta muutamaa vuosikymmentä enempää.

Kirkon kulttuurihistoriallinen arvo ja keskeinen asema lemiläisten identiteetissä nousevat myös sen rakentamisen ajoilta.

— Kirkko pystytettiin seurakuntalaisten työpanoksella ja heidän lahjoittamillaan rakennustarvikkeilla. Ulkopuolista rahoitusta ei ollut.

Rakentaminen oli konkreettista veronmaksua aikana, jolloin rahatalous vasta teki tuloaan. Kun kirkko nousi keskelle kylää ja keskelle pitäjää, tuli siitä sananmukaisesti lemiläisyyden keskus ja symboli.

— Sillä on lemiläisille myös henkilökohtaista arvoa paikkana, jossa omia ja suvun tilaisuuksia on vietetty, iloisia ja surullisia, Talka sanoo.

Oman kirkkoaitansa ja aitaa viistävien maanteiden ympäröimänä kirkko on saanut olla rauhassa arvoaan pilaavalta uudisrakentamiselta.

 

Kirkkoa itseään on vuosien varrella kohennettu. 1800-luvulla siirrettiin sakariston paikkaa, vuonna 1950 lemiläiset mestarit rakensivat sen paanukaton ja vuonna 1979 kirkko entistettiin arkkitehti Juha Leiviskän johdolla.

Leiviskän toimistolta seurakunta on tilannut suunnitelmat tulevaankin remonttiin, jossa muun muassa rakennetaan sivualttari.

 

230-vuotiasta kirkkoa juhlitaan sunnuntaina jumalanpalveluksen yhteydessä ja sen jälkeen. Juhlasaarnan pitää piispa Seppo Häkkinen ja juhlaesitelmän Anu Talka. Istumapaikkoja riittää 600 kuulijalle.

Patinaa monelta vuosisadalta

Kirkko on tasavartinen ristikirkko, ja siinä on puiset apilanlehtiholvit.

Saarnatuoli on peruja edellisestä kirkosta, vuodelta 1764.

Alttaritaulun maalasi Antti Muukka vuonna 1926.

Kattokruunuista nuorin on 1800-luvun alkupuolelta ja saatu Pietarista.

Urkurakentamo Matti Erola teki urut vuonna 1988.

Lähde: Lemin seurakunta

 

Kirjoittaja:
Kaija Lankia