Riina Nokso-Koivisto
Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtorina Markku Lukka joutui istumaan lukemattomissa kokouksissa. Papereiden reunat täyttyivät rehtorin piirrellessä niihin kuvioita.
Leena Sjöblomille samaa oli tapahtunut kouluajoista alkaen. Opettajilta tuli satikutia, kun pikku-Leena kuvitti oppikirjojen kannetkin uudelleen.
Nyt Lukka ja Sjöblom saavat keskittyä luvan kanssa piirtämiseen ja maalaamiseen. Heidän yhteisnäyttelynsä avautui maanantaina Lemin pappilassa.
Markku Lukka aloitti maalaamisen jäätyään eläkkeelle vuonna 2010. Kulttuurista Lukka oli ollut kiinnostunut koko ikänsä ja paneutunut etenkin kirjallisuuteen.
Kuvataideopinnot oli kuitenkin aloitettava lähes alkeista. Etelä-Karjalan kansalaisopiston kursseilla opettaja Soli Perttu antoi kannustavaa palautetta.
Käsillä tekeminen oli tiedeuran aikana jäänyt vähäiseksi, ja käden ja aivojen yhteistyö tuntui Lukasta palkitsevalta.
— Erityisesti öljyväreillä maalaaminen alkoi tuntua hyvältä.
Leena Sjöblom on tehnyt kuvataidetta jo yli 30 vuoden ajan. Piirtämisen ja maalaamisen lisäksi hän on perehtynyt useisiin eri tekniikoihin, kuten metalligrafiikkaan ja jopa kuvanveistoon.
— Olen aina ollut utelias oppimaan uutta, Sjöblom kertoo.
Sjöblom pystyi hyödyntämään intohimoaan myös palkkatyössään sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden taideopettajana. Hän piti työstään niin paljon, että jaksoi tehdä sitä 68-vuotiaaksi.
Viitisen vuotta sitten Markku Lukan ja Leena Sjöblomin elämään tuli uudenlaista väriä, kun he löysivät toisensa. Paria vuotta aiemmin Markku Lukka oli jäänyt leskeksi, kun hänen professorivaimonsa Anita oli menehtynyt syöpään.
Kulttuurin suurkuluttajat Sjöblom ja Lukka törmäilivät toisiinsa vähän väliä niin konserteissa kuin teatterissa. Tuttavuudesta kehittyi antoisa kumppanuus.
Kummallakin on yhä oma kotinsa, mutta pariskunta on tekemisissä päivittäin. Yleensä Markku kokkaa Pikisaaren-kodissaan lounasta ja kutsuu Leenan valmiiseen pöytään. Usein keskustellaan siitä, mitä toinen on maalannut.
Yhdessä he tekevät myös kulttuurimatkoja niin Mäntän kuvataideviikoille kuin Volter Kilpi -viikoille Kustaviin.
Eläkeläisten elämä on niin aktiivista, ettei aika riitä kaikkeen kiinnostavaan.
Vaikka Lukka ja Sjöblom ovat olleet tuttu näky Lappeenrannan kaupunginorkesterin konserteissa, viime talvena kausikortti jäi hankkimatta.
— Opiskelen ranskaa ja tunnit ovat torstaisin usein samaan aikaan konserttien kanssa. Jos kieltä aikoo oppia, tunnilta ei ole varaa olla pois, Lukka sanoo.
Sjöblomin torstai-illat taas täyttyivät alastonmallin piirtämisestä.
Taide auttaa käsittelemään myös elämän vastoinkäymisiä. Markku Lukka sairastaa Parkinsonin tautia, mikä aiheuttaa ajoittain käden vapisemista. Maalatessa mieli on keskittynyt ja käsi jännittynyt, eikä vapina vaivaa.
Maalaaminen on hyvä keino käydä läpi omia tunteita ja elettyä elämää.
— Yksi töistäni on nimeltään Viimeinen erä, Markku Lukka naurahtaa.
Näyttely avoinna joka päivä Lemin Pappilassa 6.8. asti.