Unikeolle tuli pitkä keikkapäivä

Taipalsaari. Tangokuningatar Maria Tyyster kipattiin maitokärryillä kirkonkylän laivalaiturilta Saimaaseen. Kahdestoista unikeko myönsi, että uusi titteli sopii hänelle.

Jarmo Hämäläinen

Kaksi vuotta sitten tangokuningattareksi kruunattu Maria Tyyster heitti keskiviikon ensimmäisen keikan esiintymisasunaan märkä, kokopitkä yöpaita. Laulajan päätä koristi komea mustikkaseppele.

— Sen kesä kuivaa, minkä kasteleekin, tuumi Saimaasta rannalle kivunnut laulaja, joka on Taipalsaaren nuorisoseuran 12. unikeko.

Tyyster työnnettiin kirkonkylän laiturilta järveen maitokärryillä. Tangokuningatar myönsi, että unikeon titteli on aika osuva. Normaalisti hän olisi saattanut olla aamuyhdeksältä vielä unten mailla.

— Jos yhdeltä pääsee nukkumaan, niin se on aikaista. Monesti menee aamuviiteen, ennen kuin olen keikkamatkan jälkeen kotona.

Taipalsaaren unikeon ei välttämättä tarvitse asua kunnassa. Unikeko voi olla myös kesäasukas tai linkittyä muuten kuntaan.

Maria Tyysterillä on vahvat siteet Taipalsaareen, sillä hänen vanhat kotimaisemansa ovat Rehulan ja Saikkolan välissä. Nyt Porin kupeessa Säkylässä asuva laulaja käy Taipalsaarella kesänvietossa, kun aikataulu antaa periksi.

— Säkylästä on keskimäärin lyhyemmät matkat monelle keikkapaikalle. Nyt sattui kuitenkin mukavasti keikka tänne päin. Menemme esiintymään Kotkan Meripäiville Juha Vainio-konserttiin.

 

Uuden unikeon yöpaita ehti jo jonkin verran kuivahtaa, kun hän lauloi päivän ensimmäiselle yleisölle yhden tangon, Jätkän humpan ja valssin Ilta Saimaalla.

Tarkalla korvalla yleisön joukossa entistä lauluoppilastaan kuunteli myös kanttori Kai-Jussi Jankeri, joka oli Taipalsaaren ensimmäinen unikeko vuonna 2005.

— Joskus mentiin kirkkoon harjoittelemaan. Kai-Jussi soitti urkuja ja minun piti laulaa Ave Mariaa siihen päälle. Se oli kyllä pirun kovaa hommaa, Maria Tyyster muisteli naureskellen.

 

Helteinen aamu keräsi Taipalsaaren kirkonkylän rantaan mukavasti yleisöä seuraamaan unikeon kärräämistä Saimaaseen.

Kun maitokärryissä peiton alla uinunut unikeko tuotiin yleisön eteen, tilaisuuden juontaja Pekka Ristimäki arvuutteli unikeon nimeä ja vinkkasi tämän kuuluvan Taipalsaaren reservinupseereihin.

Varusmiessoittokunnassa aloittanut Maria Tyyster kävi armeijan pitkän kaavan kautta.

— Vänrikkinä kotiuduin, kävin jälki-RUKin. Jouduin keskeyttämään armeijan jalkamurtuman vuoksi, mutta pääsin jatkamaan.

Aikaiset aamuherätykset loppuivat tammikuussa.

Unikeonpäivä

Kristillinen merkkipäivä, jolla muistettiin seitsemää Efesoksen marttyyria. Legendan mukaan marttyyrinuorukaiset pakenivat 200-luvulla keisari Deciusta luolaan, jossa he nukkuivat peräti kaksi vuosisataa.

Suomessa päivää on vietetty jo keskiajalla. 1800-luvulla se oli myös perhejuhla: pisimpään nukkunutta perheenjäsentä kiusoiteltiin unikeoksi.

Näkyvimmin unikeonpäivää vietetään Naantalissa, jossa herätetään joku julkisuuden henkilö.

 

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen