Kuuden kopla markkinoimaan Saimaan aluetta

MATKAILU. Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntaliitot ja neljä kaupunkia virittävät yhdessä kansainvälisiä turistiverkkoja.

Heikki Sopanen

Etelä-Karjala ja Etelä-Savo lyövät hynttyyt yhteen Saimaan alueen matkailumarkkinoinnissa. Maakuntaliittojen lisäksi Saimaan matkailubrändiä lähtevät viemään maailmalle Imatra, Lappeenranta, Mikkeli ja Savonlinna.

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen kertoo, että yhteinen markkinointi suunnataan Venäjälle, Aasiaan ja Keski-Eurooppaan. Tavoitteena on saada Saimaan äärelle uusia turisteja ja mielellään paljon.

Tehtävä ei ole helppo, sillä turistiyöpymiset vähenivät viime vuonna selvästi eniten juuri Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Suurin selittäjä on venäläisten matkailijoiden määrän raju pudotus.

Viialaisen mukaan yhteisen markkinoinnin taustalla on myös se, että molempien maakuntien EU-hankerahoitus loppuu vuoden sisällä, kun nykyinen ohjelmakausi umpeutuu.

-Nyt pitää saada jäljellä olevat hankerahat käytettäviksi tähän markkinointiprojektiin. Se voi olla kaksi- tai kolmivuotinen.

Tarkoitus on tehdä kahden maakunnan ja neljän kaupungin sopimus, jossa on toimenpideohjelma ja budjetti.

Viialainen sanoo, että kyse on miljoonasta eurosta per vuosi. Rahoitus jakautuu osallistujien kesken sen mukaan, mitä sovitaan. Kaikkia rahoja ei lyödä yhteiseen pottiin jonkun hallinnoitavaksi, vaan kaikilla osallisilla on omat budjettinsa, joiden isäntiä he ovat.

-Toimenpiteet sovitetaan yhteen, ja kukin maksaa sovitun osuutensa. Miljoona per vuosi pitää saada kasaan, muuten homma jää räpeltämiseksi.

Osapuolet sopivat viime keväänä yhteisen Saimaa-brändin rakentamisesta kansainvälisellä tasolla. Viialaisen aikataulussa nimet olisivat hankesopimuksessa lokakuussa. Hankkeen toteutuminen vaatii kaupunginhallitusten ja maakuntahallitusten hyväksynnän.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen toppuuttelee hieman Viialaisen vauhtia.

-Maakunnat ja kaupungit ovat mukana, mutta EU:n hankerahoista ei ole vielä keskusteltu.

Mäkinen kertoo, että hankerahojen käytössä on eteläsavolaisittain ongelma, koska niitä ei voi nykyisellä ohjelmakaudella enää käyttää suoraan markkinointiin.

-Niinpä yksityiskohtiin hankkeen viemisessä eteenpäin ei ole vielä päästy. Täytyy katsoa, miten muut ohjelmamme etenevät ja miten voimme hanketta rahoittaa. Siksi en halua vielä puhua summistakaan.

Saimaa-brändin ympärille ei aiota rakentaa uutta organisaatiota saati palkata markkinoinnin myyntitykkejä. Viialainen sanoo, että markkinoinnissa tukeudutaan varmastikin organisaatioissa jo oleviin ihmisiin ja heidän osaamiseensa.

Ajatuksena on hyödyntää matkailualan päätoimijoita, jotka osaavat markkinoinnin. Viialainen mainitsee Holiday Clubin, Imatran Ukonniemen, Savonlinnan oopperajuhlat, maakuntien osuuskaupat ja Anttolanhovin.

-Isot saavat isoja tapahtumia, joista sitten hyötyvät myös pienemmät matkailupalvelujen tarjoajat.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen