Pääkirjastoon omatoimiaika

Petteri Värtö Lappeenrannan pääkirjaston aukioloaika pitenee tunnilla talviaukioloaikoihin siirtymisen yhteydessä. Kirjasto avaa ovensa asiakkaille kello yhdeksän ensi maanantaista lähtien. Ensimmäinen aukiolotunti on tarkoitettu asiakkaiden omatoimisuuteen. Henkilökunta on tuolloin toki jo työpaikallaan, mutta keskittyy pääasiassa omien työtehtäviensä hoitamiseen. — Tarkoitus on parantaa kirjaston tavoitettavuutta. Asiakkaiden vakiotoive on, että olisimme auki yötäpäivää. Tällä yritämme auttaa, kirjastotoimenjohtaja Päivi-Linnea Pötry…

Petteri Värtö

Kirjoittaja: