Passin leima, muisto tai kansallispuku

Etnisyys. Inkeriläisyys alkaa olla pelkkää illuusiota. Inkerinmaata on näkyvissä enää vain mielikuvissa.

Petteri Värtö

Lukuisia näyttelyitä ja lukuromaanikin kotimaiselta suosikkikirjailijalta. Inkeriläisyyttä tuntuu tulevan nyt vastaan kaikkialta. Se voi hyvinkin olla suomensukuisen kansan viimeinen henkäys.

— Käsitys inkeriläisyydestä riippuu asuinpaikasta ja elämäntilanteesta. Toisille se on leima passissa, ja joillekin taas kansallispuku tai muisto esivanhemmista, Helena Miettinen toteaa.

Inkerin kulttuuriseuran puheenjohtaja suhtautuu tilanteeseen realistisesti. Inkeristä tavallisesti tarjoiltu kuva on ihanteellinen. Se ei perustu todellisuuteen, vaan on pikemminkin suuri illuusio.

— Inkeristä kertominen on peruutuspeiliin katsomista ja kohteena mennyt aika. Maan ulkopuolella syntyneiltä ja kasvaneilta puuttuu kokemus siitä sosiaalisena ja kulttuurisena ympäristönä.

Helena Miettinen on kurkistanut seuratoveriensa kanssa Inkerin nykyisyyteen ja tulevaisuuteen kansatieteilijä Samuli Paulaharjun jalanjäljissä. Näkymiä on tarjolla Taipalsaaren kirjastossa.

— Lähdimme katsomaan maailman muuttumista. Toinen tutkittava seikka oli kulttuurin katoaminen. Näyttelyssä näkyy selvästi, että Inkeriä ei ole olemassa kuin ihmisten mielissä, hän sanoo.

Retki kulki autioituneesta kylästä toiseen. Osa kylistä oli sotilasaluetta, osa jyrätty moottoriteiden tai Pietarin laajentuvien lähiöiden alle. Inkerinsuomalaisia ei matkan varrella sattumalta löydä.

— Entisellä Inkerinmaalla ei näkynyt eikä ole yhtään kylää, jossa asuisi pelkästään inkeriläisiä. Ei ole olemassa edes kotiseutumuseota, jossa inkeriläiseen talonpoikaistaloon voisi tutustua.

Inkeriläisyys on Taipalsaaren kirjaston ohella esillä Imatran pääkirjaston näyttelyssä. Kotkassa on ollut esillä Inna Demidovan taidetta ja avautuu näyttely Meidän maamme — Inkerinmaa!

— Inna Demidova edustaa nuorta polvea, jonka suhtautuminen inkeriläisyyteen on erilainen. Innan ja hänen hengenheimolaistensa näkökulma on yllättävä, outo ja hurjakin, Miettinen kertoo.

Imatralainen Viola Heistonen edustaa varttuneempaa, Inkerinmaalla syntynyttä, mutta lapsena muualle muuttanutta sukupolvea, joka on kiinnostunut juuristaan ja ryhtynyt niitä selvittämään.

Heistosen vetämä Inkeri-klubi on toiminut Imatralla vuodesta 2014. Klubin päätehtävänä on tutustuttaa ihmisiä inkeriläisyyteen. Näyttelyiden ohella sitä on tehty illanvietoissa ja seminaareissa.

Inkeri-seuroja on Suomessa paljon, mutta niiden yhteistyö on vähäistä. Miten kauan inkeriläisyys säilyy?

— Vaikea sanoa. Ovathan etruskitkin vielä jollain tavalla olemassa, Miettinen sanoo.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö