Categories
Artikkelit

Pihkaniskan vietti metsään säilyy aina vain

SUUNNISTUS. Arvo Majoinen suunnisti ensimmäisen kerran kilpaa vuonna 1947. Mitalisade jatkuu nyt 90-vuotiaiden sarjassa.

Kalle Sipiläinen

Arvo Majoinen kaivaa esille kaksi kultamitalia. Ensimmäinen kausi 90-vuotiaiden sarjassa on ollut menestyksekäs. Raja-Karjalan Suunnistajien konkari voitti Tallinnassa ja sen liepeillä käydyissä MM-kisoissa sekä sprinttin että pitkän matkan kilpailun.

Kesäkisoista on kertynyt yhteensä kahdeksan mestaruutta, talvelta yksitoista. Hiihtosuunnistuksessa menestyminen on ollut helpompaa.

— Niissä on vähemmän osanottajia, Majoinen naurahtaa.

Suunnistuksessa ikäsarjat menevät viiden vuoden portain ylöspäin. Majoisen kanssa kilpaili viisi samana vuonna syntynyttä suunnistajaa. Mukana oli myös yksi kolme vuotta muita vanhempi rastikarhu, mutta hänet hylättiin karsinnoissa eikä hän ilmestynyt enää finaaliin.

Nykyisen ikäryhmän ”herrat 90 vuotta” jälkeen edessä olisi nousu H95-sarjaan, mutta onko sellaista edes olemassa?

— Miehissä ei tänä vuonna ollut, mutta viime vuonna Göteborgissa oli yksi senikäinen ruotsalainen kaveri. Nyt häntä ei enää näkynyt. Yksi 95-vuotias nainen kilpaili.

 

70-luvulla Arvo Majoinen ei suunnistanut juuri ollenkaan. 80-luvun alussa hän päätti lähteä Imatralle kansallisiin kisoihin. Samoihin aikoihin konkarisuunnistajien kansainvälinen toiminta alkoi myös tiivistyä.

Ensimmäiset viralliset veteraanien MM-kisat käytiin Norjassa vuonna 1986, Lahdessa oli lämmitelty sitä ennen vuonna 1983. Kilpailijoita riitti varsinkin nuorempien sarjoihin.

— Sinne lähdettiin porukalla. Olin silloin 60-vuotiaissa, meitä oli vissiin kaksisataa tai ainakin lähelle.

Uudet, tarkemmat kartat tuntuivat pihkaniskasta ensin oudoilta. Menestyminen vaati vuosien harjoittelun, mutta MM-kisoissa sijoitukset paranivat pikku hiljaa: 42:s, 31:s, 20:s, sitten neljästi peräkkäin kahdeksas, kunnes tärppäsi.

— Voitin yllättäen. Kilpailin silloin toista vuotta 70-vuotiaiden sarjassa.

Suunnistamista Majoinen ei aloittanut vasta veteraanisarjoissa, vaan paljon aiemmin. Vuosi oli 1947. Myös päivämäärä on piirtynyt mieleen, se oli lokakuun neljäs.

— Samalla liityin Lappeenrannan Urheilu-Miesten jäseneksi. Luulen, että olen LUM:n vanhin elossa oleva jäsen. Edelleen maksan jäsenmaksun.

 

Majoisella on armeijatausta. Hän palveli 25 vuotta rakuunoissa. Rintamalle Majoinen ei ehtinyt, vaikka hänen ikäluokkansa eli 1926 syntyneet oli viimeinen, josta osa joutui vielä sotaan.

17-vuotias kolmannen luokan nostomies lähettiin ensin ryhmänjohtajakurssille, mutta laitettiin sitten kotiin kasvamaan, kunnes kahden siviilissä vietetyn vuoden jälkeen hänet määrättiin syksyllä 1946 rakuunoihin.

— Se oli yllätys, koska hevosten kanssa en ollut ollut tekemisissä. Kotona meillä ei ollut hevosta. Silloin oli vielä ratsuväki. Olin viimeistä ikäluokkaa, joka sai täydellisen ratsastuskoulutuksen.

Syksyllä 1947 Majoinen oli juuri jäänyt kanta-aliupseeriksi, kun kaverit rupesivat houkuttelemaan suunnistuskisoihin. Metsässä hän oli liikkunut nuoresta saakka, ja metsässä tapahtuva yksinäinen puurtaminen kiinnosti.

— Sieltä se kai on jäänyt. Vietti metsään on kova, ja se johti sitten kilpailemiseen. Tarkemmin en osaa sanoa. Suunnistus on kuitenkin ainut urheilulaji, josta olen erityisesti pitänyt.

 

Ensin seurana oli LUM, myöhemmin hiihtäjät ja suunnistajat perustivat yhdessä Lappeenrannan Hiihtäjät. Suunnistajat pysyivät seurassa muutaman vuoden ajan. Lappeenrannan Hiihtäjien joukkueessa Majoinen sijoittui Jukolan viestissä hienosti seitsemänneksi. Vuosi oli 1954.

— Joukkueita oli alle sata, mutta senkin aikaiseksi tulos oli hyvä. Meikäsenkin historiassa se on yksi parhaista saavutuksista. Tulin kolmannelta osuudelta ensimmäisenä vaihtoon. Se oli hämäräosuus, pituutta oli 11,8 kilometriä ja rasteja jopa kolme. Oli jonkin verran pitkät rastivälit, hän nauraa.

 

Jukolaan Majoinen osallistui vielä vuosi sitten Paimiossa. Nyt olisi ollut kotikisat, mutta Lappee-Jukolaan Suunta-57:n joukkuetta ei saatu enää jalkeille. Pisimmät kilpailureissut ovat ulottuneet Tasmaniaan ja Uuteen-Seelantiin, jossa veteraanien MM-kisat odottaisivat ensi vuonna.

Konkarin pitää antaa kuitenkin periksi. Lentomatkat ovat turhan pitkät. Imatran Ukonniemessä ensi talvena käytävät hiihtosuunnistukset sen sijaan kiinnostavat.

Siellä kilpaillaan ensimmäistä kertaa 90-vuotiaiden sarjassa.

— Mieli tekee kyllä, kun kotoa käsin voisi käydä hiihtämässä.

 

 Arvo Majoinen

Syntynyt vuonna 1926, täyttää muutaman kuukauden kuluttua 90 vuotta.

Suunnistuksen ja hiihtosuunnistuksen moninkertainen veteraanien MM-mitalisti.

Kipinä liikuntaharrastukseen syttyi jo kouluvuosien aikana. Uudelleen liikunta alkoi, kun hän jäi puolustusvoimien palvelukseen vuonna 1947. Suunnistus on ollut Majoiselle tuon jälkeen tärkein liikuntamuoto.

 

Kirjoittaja:
Kalle Sipiläinen