Juhlanäytelmä. Rikollisuus ja rakkaus, urheilu ja kulttuuri. Siinä syitä, miksi Lappeenrannan Kehruuhuoneen 200-vuotisesta historiasta on tehty näytelmä.
Juhlanäytelmä. Rikollisuus ja rakkaus, urheilu ja kulttuuri. Siinä syitä, miksi Lappeenrannan Kehruuhuoneen 200-vuotisesta historiasta on tehty näytelmä.
Siirtokarjalainen Lehkosen perhe sai vuonna 1945 valtiolta Sopestin tilan Savitaipaleella. Raivaamisen, rakentamisen ja lyhyen kukoistuskauden jälkeen asutustila autioitui. Nyt se on myyty valtiolle suojelumetsäksi.
Lauri Väärä on nähnyt teatterin monelta kantilta. Johtaja ja ohjaaja saa kiitosta loistavista näyttelijänlahjoistaan.
Kartelli. Kaupunginjohtaja esittää, että Lemminkäinen saa takaisin maksamansa 416 500 euron vahingonkorvaukset.
Lappeenranta. Ison-Kristiinan alin kerros ja kahvilakeskittymä kuhisevat asiakkaita. Hiljaisessa päädyssä kauppiaat pettyivät ja Crocsin liike sulkee ovensa.
Timo Laitakari, Minna Mäkinen Maakunnan yrittäjäpalkinnon on saanut ruokolahtelainen yritys V-P Toiviainen. Etelä-Karjalan yrittäjäyhdistys jakoi palkinnon perjantaina yrittäjäjuhlassa Lappeenrannassa. – Hyvältä tuntuu. Tämä on yksi niistä asioista, joilla ei ole hintalappua, totesi yrittäjä Veli-Pekka Toiviainen. 30 vuotta sitten käynnistynyt yritystoiminta on Toiviaisen mukaan tasaisessa vaiheessa. Näköpiirissä ei ole sen paremmin ylä- kuin alamäkiäkään. V-P Toiviainen toimii pääasiassa Imatran seudulla maan- ja viherrakennus-, kuljetus- sekä kunnossapitoalalla. Yrityksellä on myös Imatran vaneri ja kaluste -myymälä. – Suurimmat kasvun mahdollisuudet näemme tällä hetkellä juuri kauppapuolella. Yhtiö työllistää noin 30 ihmistä, ja liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa. – Periaatteena on ollut, että työpaikat pyritään aina turvaamaan. Palkintolautakunta kiitti V-P Toiviaista siitä, että yrityksen kova työ on tuottanut tulosta, vaikkei maanrakennus ole helppo toimiala.
Paikalliset yrittäjäpalkinnot Imatra: Niskan Hydrauliikka ja raskasosa Rautjärvi: Monipalvelu auttava käsi Lappeenranta: Mediamaestro Lemi: Rakennus A. Ala-Outinen Luumäki: Leipomo-konditoria Sanelko/Satun Makiat Ruokolahti: Maatalousyhtymä Hänninen Jorma ja Yrjö Saari: Tmi Röksän kauppa Savitaipale: Kuljetus Veijo Kylliäinen Taipalsaari: Pitamus Forwarding Ylämaa: Rikun Taxi
VIIPURINRINKELI. Neljännen polven rinkeliyrittäjä Heikki Tyrisevä on 42 vuotta kiertänyt päätyökseen markkinoita. Jatkajaa ei ole.
Maakuntauudistus. Maakunta- ja sote-uudistus keskittää tukipalveluita valtakunnallisesti. Saitan henkilöstön asemaa ei ole turvattu uudistuksessa.
SUUNNISTUS. Myrsky aiheutti Lappee-Jukolalle yli sadantuhannen euron tappion. Viesti oli tuottanut järjestäjille joka kerta aiemmin voittoa. Lappeen Riento olisi käyttänyt tuotot seurarakenteensa vahvistamiseen.
Kaavoitus. Lappeenrannan keskustan asemakaavat ovat valtaosin 1970-luvun alusta. Ajastaan jälkeen jääneissä kaavoissa ei ole suojelumerkintöjä.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |